Sylvester Stallonen masinoimat Expendables-elokuvat, varsinkin 17. elokuuta ensi-iltaan tuleva Expendables 2 keräävät yhteen nippuun huimat määrät menneiden vuosikymmenten muskeli- ja toimintasankareita. Koska mikään elokuva ei voi koota yhteen kaikkia 80-luvun toimintatähtiä, päätimme listata tärkeimmät Expendables-elokuvien ulkopuolelle jääneet, edelleen elossa olevat äijäkörilässankarit, jotka aikanaan olivat isoja nimiä.
Teksti: Jouni Vikman
Suurelle yleisölle Reb Brown on tuntematon nimi, mutta kukaan todella huonosta kasariviihteestä nauttiva ei ole voinut välttyä hänen elokuviltaan. Hän aloitti uransa jo 1970-luvulla, jolloin tehtiin myös hänen tunnetuimmat eepoksensa, kaksi huomiotta jäänyttä Kapteeni Amerikka -tv-elokuvaa. Brown katosi kartalta vuosituhannen vaihteessa, mutta miehen faneille on luvassa helpotusta, kun hänen ensimmäinen elokuvansa 14 vuoteen, mörkökauhuilu Night Claws saapuu halpalaareihin.
Monien aikansa toimintatähtien tapaan Carl Weathersilla on urheilijatausta: hän pelasi ammattilaisena amerikkalaista jalkapalloa. Elokuvauransa hän aloitti 1970-luvulla blacksploitaatio-elokuvissa mutta nousi nopeasti suurempaan tunnettuuteen Sylvester Stallonen Rocky-elokuvien myötä (1976–1985). Hänellä oli näkyviä sivuosia myös muissa toiminnantäyteisissä elokuvissa, tärkeimpänä toimintahitti Predator – Saalistaja (1987).
Ranskalaisesta Christopher Lambertista leivottiin kansainvälinen toimintatähti vuonna 1986, kun eeppinen fantasiaseikkailu Highlander – Kuolematon osoittautui valtavaksi hitiksi. Käytännössä koko 90-luvun Lambert yritti saada aikaiseksi vastaavaa menestystä jännityselokuvien sankarina, mutta miehen elokuvat saivat koko ajan vain vaatimattomampaa vastaanottoa. Edes Highlanderin jatko-osat eivät auttaneet Aaveajaja 2:eenkin johtanutta uraa.
Michael Dudikoff osui Hollywoodia riivaavan Japani-kuumeen aallonharjaan näytellessään pääosaa American Ninja -elokuvassa. Ninja-villityksen myötä elokuvasarja eteni vuoteen 1990 mennessä jo neljänteen osaansa. Dudikoff jatkoi isoimpien hittiensä jälkeen töiden paiskimista tasaiseen tahtiin koko 1990-luvun ilman merkittävämpiä kohokohtia. Hänen viimeisin elokuvansa – valkokankaalla tai videolla – on vuoden 2002 jännäri Quicksand, joten Expendables-tyylinen tilaisuus olisi miehelle todella tarpeeseen.
Vaikka Miles O’Keeffe – joka tunnetaan myös nimellä O’Keefe – esitti nimiosaa valkokangasdebyytissään Apinain Tarzan (1981), ei hän ollut läheskään ensimmäinen krediiteissä mainittu näyttelijä. Elokuva oli häpeilemätöntä roskaa, joka rahasti Bo Derekin vain 1980-luvulla mahdollisella seksisymboliarvolla. Tarzanin jälkeen O’Keeffen suosituimpia elokuvia olivat pian sen jälkeen tehdyt kolme Ator-elokuvaa (1982, 1984 ja 1987). Niiden jälkeen ura lähti koko 1990-luvun jatkuneeseen alamäkeen.






































