Näitä odotetaan – tässä vuoden 2017 kiinnostavimmat elokuvat

Päätimme nostaa  vuoden 2017 aikana ensi-iltaan luvatuista elokuvista kymmenen nimikettä, joita Episodin toimituksessa odotetaan suurella kiinnostuksella.

27.1.2017 09:30

Jälleen kerran mielenkiintoisten nimikkeiden rajaaminen vain kymmeneen oli työn ja tuskan takana. Mikä tekee elokuvasta kiinnostavan? Nostaako kiinnostusta elokuvan hyväksi havaittu ohjaaja? Sen mainiot näyttelijät tai kiinnostavat tähdet? Ihan vain tarina, jonka elokuva lupaa kertoa? Kaikkien edellä mainittujen erilaiset yhdistelmät? Jossain vaiheessa rajaustekijäksi ajateltiin sitä, että elokuvalla täytyy olla jo tiedossa edes alustava, epävirallinen suomalainen ensi-ilta-ajankohta. Joillakin kiinnostavilla nimikkeillä ei kuitenkaan ollut tiedossa edes yhdysvaltalaista ensi-iltaa ja olisi ollut tylsää jättää niitä sen vuoksi listalta. Loppujen lopuksi oli vain valittava sen mukaan mikä itsestä tuntui hyvältä. Se on yleensäkin Episodin Top 10 -listojen idea, ne ovat laatijansa näköisiä.

 

10 King Arthur: Legend of the Sword


Ensi-ilta: 24. maaliskuuta

Toki on ilmoitettu, että Sherlock Holmes 3 -seikkailu on työn alla, ainakin esituotannossa. Guy Ritchien on luvattu jatkavan ohjaimissa, ja siinä pitäisi nähdä tutut suosikkinäyttelijä. Mitään kovin konkreettista ei kuitenkaan ole luvattu, joten Ritchien hauskaa Sherlock-toimintaa odottavat joutuvat etsimään muita huvinlähteitä.

Onneksi kuningas Arthurin tutun tarinan kertova King Arthur: Legend of the Sword näyttää ainakin trailerin perusteella täsmälleen samanlaiselta nokkelasti sanailevalta, röyhkeästi leikatulta toimintaseikkailulta kuin Ritchien Sherlockitkin. Nähdäänpä siinä jopa tri Watsonia näytellyt Jude Law. Hän on diktaattori Vortigern, joka Charlie Hunnamin esittämän sankarin on valtaistuimelle noustakseen kukistettava apunaan kivestä vedetty Excalibur-miekka.

Mukana myös Eric Bana, Djimon Hounsou ja… David Beckham!

9 The Masterpiece


Ensi-ilta: Ei tiedossa

Vuonna 2003 Tommy Wiseau kirjoitti, ohjasi ja tuotti elokuvan, jossa hän myös näytteli yhtä pääosaa. The Room on sekavasti kerrottu ja teknisesti horjahteleva elokuva, josta on juuri siitä syystä tullut kulttisuosikki, moderni Plan 9 from Outer Space – vaikka tieteiselokuvan sijaan nyt kuvataan triangelidraamaa. Suomessa Night Visions -festivaali on kunnostautunut pyörittämällä The Roomia huonoista elokuvista nauttiville.

Vuonna 2013 toinen pääosanesittäjä, Greg Sestero, kirjoitti kokemuksesta kirjan The Disaster Artist. Nyt James Franco on ohjaamassa ja tuottamassa kirjan perusteella elokuvaa The Masterpiece, jossa hän näyttelee Wiseau’ta. On vaikea sanoa voiko lopputulos tällä perusteella olla hyvä, mutta ainakin projekti täyttää ”mielenkiintoisen” kriteerin!

Mukana myös Dave Franco, Seth Rogen ja Zac Efron.

8 A Cure for Wellness


Ensi-ilta: 17. helmikuuta

Gore Verbinskin uralle mahtuu niin ensimmäisten Pirates of the Caribbianien kaltaisia hittejä kuin The Lone Rangerin tapaisia floppeja. Niiden välissä hän on tehnyt myös pienempiä kiinnostavia elokuvia kuten Säämies-draama ja Rango-animaatio. Niinpä A Cure for Wellness -kauhujännäri on ehdottomasti odottamisen arvoinen tapaus.

Dane DeHaanin esittämä nuori ja kunnianhimoinen työntekijä lähetetään hakemaan yrityksen toimitusjohtaja vaikeapääsyisille Sveitsin Alpeille perustetusta ”hyvinvointikeskuksesta”. Hän alkaa pian aavistella, etteivät laitoksen parantavat hoidot ole aivan sitä miltä markkinointimateriaaleissa väitetään – varsinkin kun hän tapaa laitoksen synkkiä suunnitelmia hautovan johtajan (Jason Isaacs). Pian hän saa syytä epäillä tarvitsevansa hoitoa itsekin.

7 All Eyez on Me


Ensi-ilta: Ei tiedossa

NWA-bändin tarinan vuonna 2015 kertonut Straight Outta Compton osoitti, että mustien hiphop- ja räp-artistien maailmasta ei ainoastaan löydy elokuvaksi kääntyviä legendoja, ne voivat muodostua monia rajoja ylittäviksi isoiksi hiteiksi. Straight Outta Comptonin jälkeen samaa yrittää nyt All Eyez on Me. Kuten suositusta levystä lainatusta nimestä voi päätellä, se kertoo Tupac Shakurista.

Jo Comptonissa vilahtanutta Tupacia esitti tuolloin Marcc Rose, mutta nyt pääosaan on kiinnitetty Demetrius Shipp Jr, jonka isä itse asiassa työskenteli Tupacin kanssa. Shippin ohella elokuvassa nähdään The Notorious B.I.G. -räppäriä esittävä Jamal Woolard, joka näytteli hahmoa jo vuoden 2009 Notorious-elokuvassa. Keskenään kahinoivista räppäräistä Puff Daddya esittää Stefon Washington.

6 The Snowman


Ensi-ilta: 13. lokakuuta

19. toukokuuta nähdään Daniel Espinosan scifijännäri Life, mutta listalle kipusi toinen Hollywoodiin siirtynyt ruotsalaisohjaaja. Ystävät hämärän jälkeen -kauhulla läpilyönyt ja Pappi lukkari talonpoika vakooja –jännärillä vakuuttanut Alfredson on nyt tehnyt rikosdraaman The Snowman. Siinä Michael Fassbenderin esittämä etsivät tutkii nuoren naisen katoamista. Ainut johtolanka on pahaenteisen lumiukon kaulaan kiedottu vaaleanpunainen huivi.

Perjantai ja 13. päivä on perinteisesti ollut tekosyy tuoda uusi Friday the 13th -elokuva valkokankaille. Silti suomalainen levittäjä, joka vuonna 2017 tuo maahan sekä The Snowmanin että tuoreen Friday the 13th -kauhun, on valmis uhraamaan kauhuleffan nimikkopäivän Alfredsonin jännärille. Jotain erikoista siinä siis on pakko olla.

5 Logan Lucky


Ensi-ilta: 13. lokakuuta (Yhdysvalloissa)

Jos ohjaaja on tehnyt Ocean’s Eleven -elokuvan kaltaisen rikoskomedian, on pakko kiinnittää huomiota, kun hän ilmoittaa tekevänsä uutta komediallista keikkaelokuvaa. Ja Steven Soderbergh on tehnyt paljon muutakin mielenkiintoista: Traffic, Che, Tartunta, Magic Mike, My Life with Liberace... Soderbergh oli viimeksi mainitun jälkeen uhannut jo jättää elokuvien tekemisen.

Soderberghin Logan Lucky kertoo kahdesta veljeksestä, jotka suunnittelevat ryöstöä NASCAR-kilpa-ajojen aikaan Pohjois-Carolinassa. Mitä ilmeisimmin Loganin veljeksinä nähdään Channing Tatum ja Adam Driver. Logan Lucky on itse asiassa jo neljäs yhteinen elokuva Soderberghille ja Tatumille, muut ovat Haywire, Magic Mike ja Side Effects.

Ilmeisesti myös Daniel Craig ja Brian Gleeson näyttelevät elokuvassa veljeksiä. Siinä nähdään myös Katherine Waterston ja Hilary Swank.

4 Valerian and the City of a Thousand Planets


Ensi-ilta: 21. heinäkuuta

Avaruusagentti Valerian ja hänen kumppaninsa Laureline seikkailivat Pierre Christinin ja Jean-Claude Mézièresin sarjakuva-albumeissa 1960-luvun lopulta vuoteen 2010. Itse asiassa Valerian on aika-avaruusagentti, sillä hän pitää – enemmän tai vähemmän onnistuneesti – huolta asioiden sujumisesta universumissa apunaan aikamatkailuun pystyvä alus. Yleensä onnistumiseen tarvitaan kuitenkin ennen kaikkea myös Laurelinen spontaaniutta ja intuitiota.

Pitkään haudottu elokuva on vihdoin todellisuutta, kun Luc Besson tuo valkokankaille yhteen parhaista Valerian-albumeista perustuvan Tuhannen planeetan valtakunnan. Sankariparina nähdään kiireiset Dane DeHaan ja Cara Delevingne.

3 Downsizing


Ensi-ilta: 22. joulukuuta (Yhdysvalloissa)

Alexander Payne tunnetaan sellaisista elokuvista kuin Vaalit, About Schmidt, Sideways, The Descendants ja Nebraska. Ne ovat saaneet rutkasti Oscar-ehdokkuuksia ja voittojakin. Ne ovat haikean komediallisia draamoja, joissa tapahtumat yhtäkkiä tempaavat päähenkilö(miehen) hallitsemattomasti mennessään. Siksi onkin mielenkiintoista, että hänen uutuutensa flirttailee scifin kanssa.

Ennakkotietojen mukaan Matt Damon ja Kristen Wiig esittävät avioparia, joka taloudellisten olojen koventuessa keksii keinon vähentää kulutusta: heidän on kutistettava itsensä! Elokuvassa nähdään muutenkin melkoinen tähtikaarti: Christoph Waltz, Neil Patrick Harris, Jason Sudeikis, Alec Baldwin

2 Mother


Ensi-ilta: Ei tiedossa

Darren Aronofskyn vuonna 2014 ilmestynyt Noah ei ollut mikään kovin onnistunut raamatullinen spektaakkeli mielenkiintoisista teemoituksista huolimatta. Sitä edeltänyt Black Swan sentään sai Oscar-arvostustakin. Niitä edelsivät sellaiset hienot elokuvat kuin The Wrestler – Painija, The Fountain, Unelmien sielunmessu, Pi ja… no siihen ne jäävätkin. Aronofsky ei ole tehnyt monen monta elokuvaa, mutta ne ovat kolahtaneet elokuvan ystäviin sen verran vahvasti, että vihjeetkin uudesta elokuvasta valpastuttavat välittömästi.

Monessa paikassa vielä nimeämättömäksi jätetty draama tunnetaan joissakin lähteissä ainakin työnimellä Mother. Se kertoo pariskunnasta, jonka suhde joutuu koetukselle. He nimittäin saavat kotiinsa kutsumattomia vieraita, joiden käytös rikkoo arjen rutiinit ja rauhanomaisen yhdessä olon.

Mitä ilmeisimmin kyseisen pariskunnan naispuolinen osapuoli on Jennifer Lawrence, mutta on epäselvää onko hänen puolisonsa Domhnall Gleeson vai Javier Bardem. Ainakin Aronofskyn itsensä kyläilemän elokuvan näyttelijäkaarti on melkoinen, kun edellä mainittujen lisäksi elokuvassa nähdään Michelle Pfeiffer, Ed Harris ja Brian Gleeson.

1 Dunkirk


Ensi-ilta: 19. heinäkuuta

Yksi päätoimittajaurani isoimpia virhearviointeja oli kuvitella Inception Christopher Nolanin henkilökohtaiseksi lempiprojektiksi, jolle hän oli saanut studion tuen vain lupautumalla tekemään lisää Yön ritari -elokuvia. Niinpä vuoden 2010 heinäkuun Episodin kantta koristi Shrek 4 eikä yli 800 miljoonan dollarin hitiksi noussut ja erittäin hyväksi elokuvaksi paljastunut Inception.

Samaa aliarviointia ei parane tehdä kahdesti, joten mikä tahansa Nolanin uusi elokuva nousee heti kaikkein kiinnostavimpien tapausten joukkoon. Myös tuotantoyhtiö Warner Bros. uskoo Nolaniin, sillä ohjaaja sai neuvoteltua todella muhkean palkkion: hän saa 20 miljoonan dollarin peruspalkkion päälle 20 prosenttia elokuvan bruttotuloista. Siihen ei joka poika pysty tiukkenevien rahahanojen Hollywoodissa.

Dunkirk kertoo operaatio Dynamosta, vuoden 1940 alkukesän taistelutapahtumista, joista muodostui liittoutuneiden pahimpiin sotilaallisiin tappioita toisessa maailmansodassa. Brittiläisiä, belgialaisia, ranskalaisia ja kanadalaisia sotilaita jää natsi-Saksan armeijan saartamaksi Dunkerquen rannalla Ranskassa. Satojatuhansia tuhoon tuomittuja sotilaita pitää yrittää saada turvaan keskellä raskaita taisteluita.

Taistelun tiimellyksessä nähdään mm. Tom Hardy, Cillian Murphy, Mark Rylance, Kenneth Branagh, myös The Snowmanissa esiintyvä James D’Arcy, sekä… One Direction -poikabändin Harry Styles elokuvadebyytissään.

Lisää luettavaa