Toimituksen äänestämältä listalta on helppo nähdä millaisten elokuvien ei uskota Suomessa pärjäävän teattereissa. Sellaisia ovat tällä hetkellä genre-elokuva (kauhu ja vähemmän toiminnallinen scifi) sekä fantasiaa sisältämättömät, vakavahkot teinielokuvat. Ne eivät siis jää teattereista siksi, että olisivat huonoja, kuten tältäkin listalta voi päätellä.
10 Blood Father
Pudottuaan henkilökohtaisten ongelmiensa vuoksi Hollywood-jalustaltaan Mel Gibson on yrittänyt paluuta useammassakin elokuvassa, mutta turhaan. Sen vuoksi Blood Fatherkin jäi ilman teatterilevitystä, vaikka siinä on hyvät Get the Gringo -vibat (tosin eipä sitäkään moni nähnyt).
Gibson esittää alkoholisoitunutta ex-konnaa, joka joutuu puolustamaan isälleen selkänsä kääntänyttä teini-ikäistä tytärtään (Erin Moriarty) huumeroistojen tappoyrityksiltä. Ei siis kuulosta kovin omaperäiseltä. Homman nimi onkin siinä, miten rouhevasti tutun oloisista elementeistä koostettu tarina on kerrottu.
Jean-François Richet teki vuonna 2005 mukiinmenevän uudelleenfilmatisoinnin John Carpenterin Hyökkäys poliisiasemalle -elokuvasta. Hänen kahteen osaan jaettu eepoksensa ranskalaisgangsteri Mesrinestä on meillä nähty Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla.
9 Dope
Ohjaaja-käsikirjoittaja Rick Famuyiwa kertoo omaelämäkerrallisiakin tarinoita Los Angelesin pahamaineisemmilla alueilla kasvavista nuorista. Ne eivät kuitenkaan ole sellaisia kovaotteisia selviytymistaisteluita kuin siitä voisi kuvitella. Ennemmin ne ovat huumeiden ja aseiden ympärillä pyöriessäänkin lämpimiä ja humoristisiakin kasvutarinoita.
Koulukiusaajien ja katujengien lomassa luoviva, musiikista elämälleen merkitystä ammentava kaveruskolmikko saa yhtäkkiä vastuulleen huumerepun ja aseen. Erityisesti Shameik Mooren näyttelemän Malcolmin on äkkiä tehtävä päätöksiä koko loppuelämänsä suhteen – sikäli kuin sitä on kovin paljon jäljelleä. Famuyiwa osoittaa, että vakiintuneita lajityyppikuvioita on mahdollista muunnella luovasta ja kuluneisiin kysymyksiin voi edelleen löytää uusia vastauksia.
8 The Diary of a Teenage Girl
Myös The Diary of a Teenage Girl on kasvutarina, vaikkakin hyvin erilainen kuin Dope. Näyttelijänä aloittaneen Marielle Hellerin 1970-luvulle sijoittuva esikoispitkä perustuu Phoebe Gloecknerin omaelämäkerralliseen sarjakuvaan. Sen päähenkilö on 15-vuotias Minnie (Bel Powley), joka herää seksuaalisuuteen kertarytinällä.
Seksi täyttää Minnien ajatukset ja hän ryhtyy salasuhteeseen äitinsä (Kristen Wiig) varomattoman miesystävän (Alexander Skarsgård) kanssa. Epäsovinnainen ja raikas päähenkilö harrastaa myös sarjakuvia, joihin hän purkaa turhautumistaan, kun ihmiset tosielämässä eivät käyttäydy kuten teini-ikäinen ihmistaimi kuvittelisi tai toivoisi.
The Diary of a Teenage Girl tutkailee halun ja rakkauden eroja ja niiden merkitystä itsenäiseksi ihmiseksi kasvamisessa.
7 Me and Earl and the Dying Girl
Introvertin Gregin (Thomas Mann) vanhemmat saavat päähänsä, että tämän pitäisi ystävystyä koulukaverinsa Rachelin (Olivia Cooke) kanssa. Tytöllä kun on todettu leukemia, ja mikäpä siihen paremmin auttaisi kuin pakotettu ikäistuki! Yllättäen piinallinen kohtaaminen kuitenkin johtaa ystävyyteen, ja piiriin lyöttäytyy myös Gregin tuttava Earl (RJ Cyler).
Greg ja Earl ovat tehneet yhdessä lyhyitä pilaversioita kuuluisista elokuvista, mutta nyt Greg päättää tehdä Rachelille omistetun elokuvan. Teinien töksähtely on universaalin samastuttavaa, eikä empatia kuulu keskenkasvuisten kehittyneimpiin piirteisiin. Ystävyyssuhteet ovatkin koetuksella itsekkyyden ja epäitsekkyyden rajojen häilyessä. Toisaalta sen tiedostaminen on askel aikuiseksi kasvamisessa.
6 Trumbo
Trumbo oli pitkään tulossa suomalaisillekin valkokankaille, mutta kun Bryan Cranston hävisi parhaan miespääosan Oscarin Leonardo DiCapriolle, pienen yleisön elokuvaksi luokiteltu laatudraama putosi täkäläisestä ohjelmistosta.
Nimihahmo Dalton Trumbo oli 1940-luvulla Hollywoodin halutuin ja palkatuin käsikirjoittaja. Hänen poliittiset mielipiteensä johtivat kommunistikammoisissa Yhdysvalloissa julkisen mustamaalauksen kautta ensin vankilaan ja sitten alan mustalle listalle. Hän kuitenkin jatkaa työskentelyä salassa, kunnes 1960-luvulla totuus paljastuu.
Cranstonin ohella hienoja näyttelijäsuorituksia tosielämän legendaarisina hahmoina kuten juorutoimittaja Hedda Hopper ja John Wayne tekevät Helen Mirren, Diane Lane, Elle Fanning ja John Goodman.
5 Midnight Special
Midnight Special on fantasiaelementtejä sisältävä tieteisjännäri, jossa on mainioita näyttelijöitä. Se on kuitenkin lajityypissään hyvin pienieleinen, joten on ymmärrettävää vaikkakin harmillista, ettei se päätynyt räjähtävämpää toimintaa odottavien scifi-yleisöjen eteen.
Michael Shannonin ja Joel Edgertonin esittämät Roy ja Lucas ovat kaapanneet 8-vuotiaan Alton-pojan, jonka perässä ovat niin FBI kuin uskonnollinen kultti, jonka parista Roy on pojan vienyt. Hyvin pian on selvää, että Altonissa on jotain erityistä, jota useampikin taho tahtoisi omakseen – jopa oletettujen liittolaisten joukossa.
Midnight Special on hyvä esimerkki elokuvista, jotka rakentavat erikoisia mysteereita niin monimutkaisesti, että katsoja alkaa pian epäillä kuinka tyydyttävästi ne on ikinä mahdollista ratkaista. Oli loppuratkaisusta mitä mieltä tahansa, matka sinne on joka tapauksessa kiehtova.
4 Bone Tomahawk
1890-luvulla kaksi matkalaisia ryöstelevää kumppanusta onnistuu saamaan peräänsä ihmisten ilmoille verenhimoisia olentoja. Kun pikkukaupungin asukkaita kuolee ja katoaa, on sheriffin apulaisineen sekä kaapatun naisen aviomiehen lähdettävä takaa-ajoon.
Bone Tomahawk on kutkuttavan jännittävä ja brutaali yhdistelmä klassisten lännenelokuvien pitkiä takaa-ajoja sekä kannibaalielokuvien väkivaltaa. Sille antavat uskottavuutta hyvät ”valtavirtanäyttelijät” kuten Kurt Russell ja Richard Jenkins lainvartijoina sekä Patrick Wilson epätoivoisena aviomiehenä.
Genreteoksia kirjoittaneen S. Craig Zahlerin esikoisohjaus kumartaa mukavasti kasarikauhuklassikoille ja niiden tunnelmalle.
3 10 Cloverfield Lane
On täysin katsojan itsensä päätettävissä kuinka paljon 10 Cloverfield Lane on jatkoa vuoden 2008 Cloverfield-hitille – vai onko sillä mitään tekemistä sen kanssa. Sillä ei välttämättä ole merkitystä elokuvan kanssa, mutta tietoisuus Cloverfieldista antaa sille lisää tunnelmaa ja syvyyttä.
Mary Elizabeth Winsteadin esittämä Michelle herää maanalaisessa bunkkerissa, jossa jo asuvat Howard ja Emmett (John Goodman ja John Gallagher Jr.) kertovat maailmanlopun koittaneen. Alkujärkytyksen jälkeen saavutetaan jonkinlainen status quo, kunnes Michelle alkaa epäillä, että elämä Howardin kanssa saattaa olla vaarallisempaa kuin ulkomaailman mahdollisesti kuolettavien kauhujen kohtaaminen.
2 Everybody Wants Some!!
Joidenkin mielestä Everybody Wants Some!! -elokuvassa on niin vähän varsinaista sisältöä, että kukaan ei olisi kiinnittänyt siihen huomiota, ellei se olisi kantanut ohjaaja Richard Linklaterin nimeä. Toisaalta harva muu ohjaaja pystyisi kertomaan niin vähästä niin mielenkiintoisesti – eikä siihen Linklater-leimasta huolimattakaan kiinnitetty huomiota.
Everybody Wants Some!! on eräänlainen käänteinen amerikkalainen yliopisto-opiskelijoista kertova komedia. Yleensä niissä on määrätyn kellonlyömän rajoittama haaste, jota kohti päähenkilöt kamppailevat erilaisten koomisten vastoinkäymisten läpi. Nyt deadline on muutaman päivän päässä odottava lukuvuoden avaus, ja sitä ennen on saatava aikaiseksi – ei yhtään mitään.
Blake Jennerin esittämä Jake saapuu ylioppilaskylään ja asettuu koulun muiden baseball-tähtien asuttamaan taloon. Hän löytää paikkansa mitä eriskummallisimpien persoonallisuuksien joukossa ja juhlii näiden kanssa bileissä bileiden jälkeen luoden itsensä uusiksi kunkin järjestäjän teeman mukaisesti. Matkan varrella on ehkä mahdollisuus löytää rakkautta – tai ainakin seksiä.
Linklaterin määrätietoinen ajelehtiminen kummastuttaa mutta tempaa lopulta mukaansa.
1 The Witch
Vaikka kymppikärki oli tasainen (sijat 8–2 mahtuivat 12 äänen sisään), voittaja oli ylivoimainen. Peräti neljä äänestykseen osallistuneesta toimittajasta nimesi The Witchin (tunnetaan myös vähemmän iskevällä nimellä The VVitch: A New-England Folktale) omaksi suosikikseen, kun muut saivat vain yksittäisiä ykkössijoituksia.
Pitemmän nimensä mukaisesti Yhdysvaltojen koillisnurkkaan 1600-luvulle sijoittuva elokuva alkaa, kun puritaaninen uudisasukasyhteisö karkottaa joukostaan perheen, jonka isän tulkinta Raamatun sanasta on turhankin puhdasoppista jopa tiukan uskonnollisessa yhteiskunnassa. Perhe asettuu viljelemään pientä maatilaa metsän laitamilla ja saa pian lisää jälkikasvuakin.
Maa ei kuitenkaan tunnu antavan satoa ja pahat enteet kasaantuvat perheen ylle kulminoituen yhden perheenjäsenen käsittämättömään katoamiseen. Pimeyden voimat tuntuvat uhkaavan niin ulkoa kuin sisältä, sillä metsässä asustaa vaarallinen olento, mutta pahuus kuiskii myös kotitilalla. Kaiken lisäksi negatiiviset tunteet perheenjäsenten välillä alkavat hipoa hulluutta.
Äkkipelästyksiin perustuvien nykykauhuelokuvien ystävien mielestä The Witch saattaa tuntua tylsältäkin. Sen kauhut aukeavat hiljalleen ja perustuvat pitkälti siihen miten pelko vaikuttaa päähenkilöihin. Piinaava tunnelma hiipii kuitenkin pian katsojan mieleen ja saa toden teolla jännittämään tuhoon tuomitun oloisen perheen puolesta.
Esikoisellaan ansaittua huomiota herättänyt Robert Eggers tekee ilmeisesti seuraavaksi uusiksi Nosferatun.