Suomen elokuvateattereihin saapuu vuosittain lähes 200 ensi-iltaelokuvaa. Saman verran ja enemmänkin nimikkeitä saa ensi-iltansa dvd:llä ja blu-raylla. Osana tämän numeron Vuoden 2013 parhaat -kokonaisuutta kysyimme Episodin toimituksilta listaukset myös parhaista vuoden varrella nähdyistä kotiteatteriensi-illoista.
Kun julkaisuista poisti jo aikaisemmin ilmestyneet elokuvat, tv-sarjat ja teattereihin minä tahansa vuonna päässeet nimikkeet, löytyi äänestyskelpoisia tapauksia lopulta pyöreät 230. Kymppikärjen löytäminen niistä osoittautui kuitenkin huomattavasti vaikeammaksi kuin muissa kategorioissa.
Osoittautui nimittäin, että toimituksen jäsenet ovat katsoneet elokuvia levyiltä hyvin epätasaisesti. Osa ei ollut katsonut niitä juuri ollenkaan tai ei muuten suostunut sijoittamaan listalleen täyttä kymmentä nimikettä. Myös katsotut nimikkeet osoittautuivat haulikolla ammutuiksi, kun ääniä sai yli 50 eri elokuvaa.
Tästä syystä kotiteatterijulkaisujen kymppikärjessä painoivat yksittäisten listasijoitusten lisäksi myös mainintojen määrät. Muussa tapauksessa yhden äänestäjän oman listansa kärkeen sijoittama genreaarre olisi esimerkiksi ohittanut kolmen eri toimittajan suosikkilistalleen matalammalle sijoittaman yleissuosikin.
Lopulta kymmenen suositeltavaa kotiteatteriensi-iltaa kuitenkin erottautui selvästi massasta, vaikka hajaäänien suma alkoi hyvin pian niiden jälkeen. Iloisena yllätyksenä kärkeen nousi elokuva, josta oikeastaan kenelläkään ei ollut etukäteen ollut mitään käsitystä, mutta joka alkoi kiertää toimituksessa kädestä käteen kehujen kera.
Teksti: Jouni Vikman
10. V/H/S 2
Myös kauhuantologia V/H/S ilmestyi Suomessa viime vuonna ja oli siten äänestyskelpoinen. Sen osittain samalla porukalla mutta jo taidokkaammin toteutettu jatko-osa kuitenkin löi esikuvansa selvällä marginaalilla.
Kumpikin found footage -lajityypin elokuva koostuu kehystarinasta, jossa taloon murtautuja löytää valtavan videokasettikokoelman ja ryhtyy tutkimaan sen sisältöä. Kasettien lyhytelokuvat käsittelevät muka todellisia yliluonnollisia tapahtumia, ja tunkeutujat huomaavat kokoelmankin olevan kirottu.
Kakkososan tarinat omalaatuisen leikkauksen jälkeen hyökkäävistä kummituksista, vehreän lähiön valtaavista zombeista, itämaisesta painajaiskultista ja avaruusolentojen hyökkäyksestä ovat tasalaatuisempia kuin ykkösen tarinat ja ennen kaikkea erilaisissa lajityypeissään vakuuttavaa ja tunnelmallista pelottelua.
9. Safety Not Guaranteed
Lehden toimitus etsii uusia jutunaiheita ja muutama toimittaja tarttuu henkilökohtaista-palstalle jätettyyn ilmoitukseen, jossa haetaan seuralaista aikamatkalle. Odotetusti ilmoituksen jättäjä osoittautuu omalaatuiseksi tapaukseksi, ja lehtimiesten on ryhdyttävä juonikkaiksi saavuttaakseen tämän luottamuksen. Ryhmän naispuolinen harjoittelija onnistuukin tekemään itsestään vakuuttavan matkakumppanin.
Aikaa tappaessaan toimittajat tulevat hiljalleen myös vedetyksi syvemmälle potentiaalisen aikamatkustajan elämään. Varsinkin, kun reportterit havaitsevat, etteivät he ole ainoa taho, joka tuntuu olevan kiinnostunut kylähullun toimista.
Pienimuotoinen ja humaani tieteisjännäri oli Colin Trevorrow’n esikoiselokuva, mutta sen vahvuuksilla hän nappasi kiinnityksen neljännen Jurassic Park -spektaakkelin Jurassic World käsikirjoittajaksi ja ohjaajaksi.
8. Side Effects
Parin viime vuoden sisällä elokuvan tuottelias ihmelapsi Steven Soderbergh on ohjannut niinkin erilaiset elokuvat kuin Haywire-mätkintä, miesstripparidraama Magic Mike ja tragikomediallinen viihdyttäjäelämäkerta My Life with Liberace. Niiden lomassa ilmestynyt Side Effects muistuttaa aihepiiriltään pandemiaa käsittelevää Tartuntaa (2011) mutta on toimintajännärin sijaan psykologinen trilleri.
Psykiatrin potilaalleen määräämällä kokeellisella masennuslääkkeellä on traagiset sivuvaikutukset. Mutta kun lääkäri ryhtyy selvittämään mitä todella on tapahtunut, hän törmää järkyttävään salaisuuteen. Soderberghin tyylikästä jännäriä on verrattu muun muassa Alfred Hitchcockin parhaisiin jännityselokuviin.
7. The Imposter
Voiko dokumentti olla jännittävä? Kyllä voi, kuten Bart Laytonin ohjaama uskomaton, osin dramatisoitu tositarina osoittaa.
Vuonna 1994 teksasilaisperheen 13-vuotias Nicholas-poika katoaa jäljettömiin. Kolme vuotta myöhemmin vaikuttaa siltä, että hänet on löydetty Espanjasta. Perhe on suunniltaan ilosta. Iloa ei vaimenna edes se, että Nicholas vaikuttaa huomattavasti vanhemmalta kuin muutama vuosi edes parhaassa kasvuiässä edellyttäisi. Eikä se, että hiusten ja silmien väri on kateissa olon aikana muuttunut. On vain niin ihanaa saada lapsi takaisin kotiin, ettei edes Teksas-aksentin vaihtuminen ranskalaiseen sorahdukseen häiritse.
Dokumentti keskittyy salapoliisityöhön, jolla Nicholaksen ”muutosta” ryhdytään tutkimaan, mutta kylmäävintä siinä on rivien välissä tapahtuva pohdinta siitä, miksi kadonnut lapsi otetaan niin avosylin vastaan. Liittyykö se pojan katoamiseen?
6. Stoker
Alkuperäisen Oldboyn ohjanneen Park Chan-wookin englanninkielinen debyytti on kiehtova psykologinen trilleri – tekijälleen sopivan kieroutunut jännäri siinä missä hänen korealaiset elokuvansakin.
Juuri täysikäistyneen India-tytön isä kuolee auto-onnettomuudessa, ja perheen elämään ilmestyy salaperäinen ja karimaattinen Charlie, Indian setä. Charlie kertoo kiertäneensä maailmaa mutta aikovansa nyt ryhtyä pitämään huolta veljensä leskestä ja tyttärestä. Indian äiti ilahtuu Charlien saapumisesta, mutta India suhtautuu tähän epäillen, varsinkin kun perheen taloudessa alkaa tapahtua outoja asioita.
Stoker on yhtä aikaa sekä suoraviivainen jännäri että viimeiseen asti yllätyksiä sisältävä mysteeri, jossa mainiot näyttelijät komppaavat hyvää ohjaajaa.