Tässä lista koirien ja elokuvien ystäville – mikä on paras koiraelokuva?

14.3.2016 10:44

Koirat ovat kivoja seuralaisia – myös elokuvahahmoina. Sen kunniaksi olemme listanneet hurteimmat elokuvahurtat. Juttu julkaistiin ensimmäisen kerran Episodissa 2/2009.

Teksti: Jouni Vikman

10. Beethoven

beethoven

Bernhardilaiskoirissa on oma viehätyksensä. Ne ovat kooltaan ja voimiltaan valtavia ja siksi lähtökohtaisesti pelottavia. Samalla ne ovat lauhkean hyväntahtoisen oloisia, eikä imago vuoristoseutujen eksyneitä pelastavina ihmisen parhaina ystävinä ole tuntematon kenellekään.

Vuonna 1992 sai alkunsa koiraelokuvien sarja, joka onneksi ei ole vielä ehtinyt säveltäjämestarin sinfonioiden määrään. Newtonien pahaa-aavistamaton perhe adoptoi herttaisen koiranpennun, josta kasvaa muun perheen rakastama mutta eläimen koosta ja tavoista eniten kärsivän isän (Charles Grodin) inhoama Beethoven-jättiläinen. Tilaisuus päästä eroon eläimestä kuitenkin olisi, sillä inha eläinlääkäri (Dean Jones) haluaisi Beethovenin eläinkokeisiinsa.

Kaikesta ennalta-arvattavuudestaan ja löysästä rutiininomaisuudestaan huolimatta Beethovenissa on hölmön sympaattiset hetkensä, ja koiran köntysmäisen ulkokuoren alle kätkeytyvä voima tulee hauskasti esiin. Elokuvaa seurasi 1993 huomattavasti heikompi jatko-osa, ja vuosina 2000, 2001 ja 2003 ilmestyneet, tasaisesti huononevat osat menivätkin jo suoraan videolle.

9. Cujo

cujo

Cujo havainnollistaa säyseän bernhardilaisen painajaispuolen: kun lempeä lemmikki saa pureman kautta vesikauhun, ei ihmisrakkaus pysäytä lähes metrin korkeaa ja melkein sata kiloa painavaa aggressiivista tappokonetta. Automekaanikon nuoren pojan säyseä lemmikki ja ainoa ystävä kokee kammottavan muutoksen juuri kun korjaamon pihaan ajaa turhautunut kotiäiti Donna (Dee Wallace) viisivuotiaan Tad-poikansa kanssa hajoamispisteessä olevalla autolla.

Kun elokuva pitkän ja välillä melkoisille harhapoluille sortuvan alun jälkeen pääsee vauhtiin, on luvassa tiivis ja hyytävä kauhujännäri. Pelkästään Cujo-koiran muodonmuutos viattomasta ja leikkisästä jänöjenjahtaajasta älykkääksi ja murhanhimoiseksi ihmistenlahtaajaksi on sinänsä karmivaa. Kun sen raivon kohteeksi joutuvat avuton nainen ja lapsi, on jännitys tuplasti kouriintuntuvampaa.

Elokuva poikkeaa loppupuolella ratkaisevasti Stephen Kingin alkuperäisteoksesta, mutta sitä ennen se pystyy hyvin toistamaan suljettuun ja eristettyyn paikkaan sijoittuvan kertomuksen kauhuelementit. Vaikuttavan siitä tekee varsinkin se, että katsojalla on loppuun asti sympatioita myös ilman omaa syytään hirviöksi muuttunutta koiraa kohtaan.

8. Seikkailu etelänavalla

8below

Seikkailu etelänavalla perustuu japanilaiseen hittielokuvaan Nankyoku Monogatari vuodelta 1983. Se puolestaan pohjaa kertomuksensa vuoden 1958 tositapahtumaan, jossa japanilainen retkikunta jäi mahdottomien sääolosuhteiden saartamaksi etelänavalla. Länsimaistetussa versiossa alkuperäisen tarinan 15 Sakhalin huskya muuttuivat kahdeksaksi Alaskan malamutiksi ja Siperian Huskyksi.

Elokuvassa etelänavalla sijaitsevan tutkimusaseman henkilökunta odottaa jo aseman sulkemista talven tieltä ja väen evakuoimista turvaan. Viimeisellä lennolla asemalle saapuu tiedemies (Bruce Greenwood), joka suostuttelee rekioppaan (Paul Walker) mukaansa uhkarohkealle meteorinmetsästyskeikalle.

Myrsky iskee kesken retken, ja sen seurauksena pika-aikataululla tyhjennettävän aseman on jätettävä kahdeksan rekikoiraa oman onnensa nojaan – vieläpä paikoilleen kahlehdittuina. Loppuelokuva kertoo koirien selviytymistaistelusta, joka on lomitettu huomattavasti vähemmän mielenkiintoisempaan tarinaan, jossa vammoistaan toipuva opas pyrkii keksimään keinon päästä takaisin pelastamaan koiraystäviään.

Koirajoukosta ei johtajakoira Mayaa lukuunottamatta nouse selviä persoonallisuuksia, mutta sen ja Buckin, Deweyn, Maxin, Shadow’n, Shortyn, Trumanin ja Vanhan Jackin lauma on sympaattinen. Koirien yli-inhimilliseltä tuntuva yhteispeli sykähdyttää muitakin kuin koirien ystäviä.

7. Uskomaton seikkailu

incredible

Disneytä on usein syytetty eläinten inhimillistämisestä, ja sitä on havaittavissa myös Uskomattomassa seikkailussa. Se on kuitenkin lajityypin parhaimmistoa nimenomaan siksi, että ilmeikkäät eläimet saavat elokuvassa itse ”näytellä” ilman kikkailuja. Nykyajan tietokoneanimaatiolla puhumaan laitetut eläinhahmot kalpenevat vuoden 1963 seikkailijoiden rinnalla.

Kultainen noutaja Lua, bullterrier Bodger ja siamilaiskissa Tao joutuvat lomamatkalla eroon omistajaperheestään. Ne lähtevät yhdessä huimalle, satojen kilometrien mittaiselle seikkailulle Pohjois-Amerikan erämaiden läpi löytääkseen tiensä kotiin. Matkaan mahtuu kohtaamisia mitä erilaisimpien ihmisten ja villieläinten kanssa. Viehättävän elokuvan kantava teema on uskollisuus. Sitä eläimet tuntevat ihmisystäviään mutta myös toisiaan kohtaan.

Elokuvasta tehtiin vuonna 1993 uusintaversio, jossa korostettiin seikkailullisuutta ja huumoria, ja eläimille annettiin ihmisäänet. Siinä Changeksi nimetty pentumainen bullterrieri nousee päähenkilöksi, mutta yksinkertaisemmassa ja siksi sympaattisemmassa alkuteoksessa kolmikon henkinen tukipylväs on vanha ja viisas Lua.

6. Benji

benji

Sekarotuinen Benji-koira aloitti 2000-luvulle jatkuneet seikkailunsa vuoden 1974 elokuvassa. Puolenkymmenen teatterielokuvan lisäksi koirahahmo on esiintynyt tv-sarjoissa ja -elokuvissa sekä suoraan videolle menneissä julkaisuissa.

Ensimmäisessä elokuvassaan Benji on koditon kulkukoira, joka on ystävystynyt pikkukaupungin monen asukkaan kanssa. Rutiineiksi muodostuneista kohtaamisista Benjin suosikki on ruokailu- ja leikkihetket kahden lapsen kanssa. Valitettavasti lasten vanhemmat eivät katso kulkukoiran kanssa pelehtimistä hyvällä ja näin eväävät Benjiltä mahdollisuuden unelmiensa kotiin.

Tilanne muuttuu, kun lapset kidnapataan. Vanhempia ja poliisia paremmin tilanteen tasalla olevan Benjin on ryhdyttävä pelastustoimiin. Apunaan sillä on toinen pieni koira vailla kotia, ja Benji värvää myös kaupungin ihmisystävänsä mukaan pelastustoimiin.

Taide jäljitteli tosielämää Benjin tapauksessa, sillä näppärää elokuvakoiraa näytellyt Higgins oli myös kulkukoira, jonka eläinkouluttaja Frank Inn löysi löytöeläinlaitoksesta Kaliforniasta.

5. Bim mustakorva

bim

Gavrili Trojepolskin vuoden 1971 kirja ja Stanislav Rostotskyn siitä vuonna 1977 ohjaama elokuva ovat sitä lastenkulttuuriksi luokiteltua taidetta, joka pystyy riipaisemaan aikuisenkin sydäntä julmuudellaan ja kauneudellaan. Mustaa korvaa lukuunottamatta valkoinen Bim-koira yrittää selvitä maailmassa, kun sen vanha sotaveteraani-isäntä saa sairaskohtauksen. Eläin ei ymmärrä, mihin sen ihmisystävä on kadonnut, ja saa pahimman kautta kokea, että kaikki ihmiset eivät ole yhtä hyviä ja inhimillisiä.

Viattoman ja luottavaisen Bimin seikkailu toinen toistaan julmempien ihmisten maailmassa on paikoin tuskallista katsottavaa. Silti elokuvasta välittyvät Rostotskyn inhimillisetkin teemat. Kirjailija ja ohjaaja kuitenkin näkevät, että toivoa paremmasta on vasta seuraavien sukupolvien aikana.

Bim mustakorva on mielenkiintoinen myös sosiaalipoliittisesti. Ihmisiä, eläimiä ja tavaroita tasapuolisesti tuotantohyödykkeinä käsittelevässä yhteiskunnassa se otti vahvasti kantaa eläinten oikeuksien puolesta. Neuvostoliiton ihanteet edistyksellisyydestä ja sivistyksestä ruumiillistuvat joissakin kärjistetyn pahojen ihmisten lomassa pilkahtavissa hyvissä hahmoissa. Rivien välistä värivirheellisen koiran tarinan pystyy silti näkemään myös ”täydelliseen” sosialistiseen järjestelmään kelpaamattomaksi katsottavien ihmisainesten kohtalon vertauskuvana.

4. Koirani Skip

My Dog Skip 1920x1080

Yksinään seikkailevien hurttien ja ihmisiä auttavien itsenäisten piskien lisäksi on kolmaskin koiraelokuvien arkkityyppi, jota Skip edustaa mainiosti. Kyseessä on perheenjäsen, joka onnistuu pelkällä olemassaolollaan avaamaan ihmisten sisäiset ja heidän välisensä vaikeat solmut.

Willie on pieni poika 1940-luvun Yhdysvalloissa. Vahvaluonteisten vanhempiensa (Kevin Bacon ja Diane Lane) ainoana lapsena Willie on yksinäinen, eikä hänellä muita paikallisia lapsia pienempänä ole juurikaan ystäviä. Lopulta hänen äitinsä hankkii pojan seuraksi koiran. Uusi tulokas, Skip, ei ole järin tottelevainen, mutta se tuntuu ymmärtävän ihmisten tunteita.

Skip-koiran avulla Willie alkaa saada kontaktia muihin lapsiin mutta myös kaupungin muihin asukkaisiin. Skipin kanssa Willie kohtaa myös aikuisuuden ikävämpiä puolia, kuten roturajat, sotatraumat, alkoholismin ja rikollisuuden.

Monien hyvien eläinelokuvien tapaan Koirani Skip on lasten ja koko perheen viihteeksi mainiosti sopivaa katsottavaa, joka myös onnistuu kääntelemään katsojien kyynelhanoja.

3. Erämetsän sankarit

Old-Yeller

Suomessa melko tuntematon Erämetsän sankarit (Old Yeller)on Yhdysvalloissa osa yhteistä kulttuuriperimää. Koirani Skip -elokuvan tapaan se kertoo pojan ja koiran tiiviistä ystävyydestä. Tällä kertaa tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun maaseutu-Yhdysvaltoihin, sisällissodan jälkeiseen Teksasiin. Köyhän Coatesin perheen nuorin poika Arliss ihastuu pihapiiriin ilmestyneeseen takkuiseen kultaiseen noutajaan. Vanhempi veli Travis yrittää turhaan häätää eläintä, mutta joutuu lopulta antautumaan sen viehätykselle. Ihastus on lopulta molemminpuoleinen ja kestää niin keltaisen värinsä johdosta Yelleriksi nimetyn koiran oikean omistajan ilmaantumisen kuin metsästysonnettomuudetkin.

Kepeiden seikkailujen kautta elokuva kasvaa tarinaksi aikuistumisesta ja vastuun ottamisesta, mikä ei aina käy ilman sydänten särkymistä – niin elokuvassa kuin katsomoissakin. Disney-studioiden näytelmäelokuvien luotto-ohjaaja, niin Riemukuplasta kuin Maija Poppasesta vastannut  Robert Stevenson teki palkitusta lastenkirjasta tunteellisen mutta tiiviin valkokangasversion.

2. Kaunotar ja Kulkuri

kaunotar

Listan jo kolmannessa Disney-elokuvassa, klassikkopiirretyssä Kaunotar ja Kulkuri cockerspanieli Ladylla eli Kaunottarella on parikin hienostunutta kosijaa hienostuneen pientaloalueen naapurustossa. Sekä skotlanninterrieri Tupsu että vihikoira Jalo käyvät kyläilemässä Kaunottaren luona ja päättävät antaa tämän ratkaista heistä paremman sulhasehdokkaan.

Asia ei etene sen pitemmälle, sillä paikalle ilmaantuu sekarotuinen kulkukoira Kulkuri, joka herättää Kaunottaren vapauden ja seikkailun kaipuun. Asiaan vaikuttaa isäntäperheen uusi vauva, joka tuntuu sysäävän Kaunottaren jalustalta toisen luokan perheenjäseneksi. Lopullinen sysäys on lastenvahdiksi hälytetty täti, kissaihminen, joka tuo mukanaan pirulliset kattinsa Sin ja Amin.

Elämä vapaana ei kuitenkaan ole sitä mitä Kaunotar kuvitteli ja se selviää uhkaavista vaaroista vain Kulkurin avustuksella. Orastava romanssi kuitenkin hyytyy, kun Kaunotar tutustuu Kulkurin vanhaan heilaan ja muihin tämän tuttuihin.

Tuulen viemän Rhett Butlerin kaltainen kesyttämätön sankari onneksi kuitenkin taipuu Clark Gablen esittämän hahmon tapaan perheenisäksi. Kihlatkin – eli veromerkit – hankitaan, ennen kuin jälkikasvua alkaa ilmestyä.

1. Lassie palaa kotiin

lassie2-1600x900-c-default

Lama-ajan Englantiin, tarkemmin Yorkshireen sijoittuvassa tarinassa Carraclough’n perhe joutuu myymään rakkaan Lassie-koiransa rikkaalle herttualle. Eläimen kauneutta ihaillut herttua sulkee eläimen kenneliinsä, mutta koira pakenee kerta toisensa jälkeen takaisin kotiinsa ja varsinkin nuoren Joe Carraclough’n (Roddy McDowall) luo.

Lopulta tilanteeseen kyllästynyt herttua matkustaa koiran kanssa satojen kilometrien päähän Skotlantiin. Siellä koiran kanssa ystävystyy herttuan lapsenlapsi Priscilla (Elizabeth Taylor). Priscilla huomaa, että koira on onneton uudessa kodissaan ja auttaa sitä pakenemaan. Edessä on pitkä kotimatka, jonka varrelle mahtuu vaikean maaston lisäksi monta uhkaa niin ilkeiden ihmisten kuin luonnonvoimien muodossa. Onneksi matkaan mahtuu myös apuaan tarjoavia ystävällisiä ihmisiä.

MGM-studio jatkoi alkuperäisen elokuvan tarinaa peräti kuudella uudella elokuvalla 1945–1951. Vuonna 1954 Lassie sai oman tv-sarjansa, joka pyöri vuoteen 1973 asti, mikä tekee siitä yhden pitkäikäisimmistä tv-sarjoista ikinä. Elokuvat ja varsinkin tv-sarja tekivät hahmosta sodanjälkeisen sukupolven suursuosikin, jonka hohto on kantanut tähän päivään asti. Siitä huolimatta vuonna 2005 tehty melko uskollinen uusinta alkuperäiselokuvasta ei menestynyt kuin korkeintaan kohtalaisesti.

50 vuotta valmistumisensa jälkeen vuonna 1993 Yhdysvaltojen kongressin kirjasto valitsi Lassie palaa kotiin -elokuvan säilytettäväksi kansalliseen elokuva-arkistoon ”kulttuurisesti, historiallisesti ja esteettisesti merkittävänä”. Lassien asema elokuvakoirien ja koiraelokuvien ykkösenä onkin kiistämätön. Vaikka kyseessä ei olisikaan hyvä elokuva, niin miten voisi vastustaa koiraa, joka antoi kutsumanimen kokonaiselle koirarodulle tai elokuvalle, joka sinkautti Elizabeth Taylorin ensin lapsitähtien etukaartiin ja sitten pariksi vuosikymmeneksi kaikkien aikojen filmitähdeksi?

Lisää luettavaa