Vastikään ensi-iltansa saanut Dracula Untold kertoo tavallisesta poikkeavan version kaikkein kuuluisimman vampyyrin synnystä. Yleensä puhtaasti pahana esitetty hahmo ottaa elokuvassa vapaaehtoisesti hirviön taakan harteilleen suojellakseen muita. Dracula Untoldin inspiroimina listasimme muita perinteisestä vampyyrikäsityksestä poikkeavia elokuvia.
Teksti: Jouni Vikman
10. Planet of the Vampires (1965)
Italialainen Mario Bava (1914–1980) ei juuri tehnyt tieteiselokuvia, mutta pienilläkin budjeteilla tyylikästä jälkeä kauhu- ja jännityselokuvissa 1940-luvulta 70-luvulle tehneen mestarin tyylitaju ei petä oudollakaan maaperällä. Kaksi avaruusalusta noudattaa kuulemaansa hätäkutsua, mutta perillä heitä odottaa vaara.
Vampyyreilla on mytologian mukaan kyky hypnotisoida uhrinsa, ja Planet of the Vampires -elokuvan olennot ottavat pelastusmiehistön jäseniä valtaansa. Myönnettäköön silti, että olentojen yhtäläisyys perinteisiin verenimijöihin on melko nimellinen. Mutta leffa on silti hyvä.
Planet of the Vampires -tieteiskauhua pidetään erittäin suurena esikuvana Ridley Scottille ja hänen Alienilleen (1979) lähes suoria visuaalisia ja rakenteellisia lainoja myöten.
9. Kapteeni Kronos – vampyyrinmetsästäjä (1974)
Hammer-studion vampyyrielokuvien joukossa Kapteeni Kronos – vampyyrinmetsästäjä on poikkeuksellinen jo siinä mielessä, että se sekoittaa kauhuelementteihin miekkaseikkailua. Kapteeni Kronos, saksalaissyntyinen Horst Janson, on kiertelevä seikkailija, joka kyttyräselkäisine apureineen (John Cater) tarjoaa palveluksiaan vampyyrien piinaamille yhteisöille.
Kapteenin entinen armeijatoveri kutsuu kaksikon kylään, jossa nuoria ihmisiä on kuollut salaperäisesti, ja heidän ruumiinsa ovat ikääntyneet selittämättömästi. Kronoksen teorian mukaan asialla on vampyyri, joka veren sijaan imee uhreistaan näiden nuoruuden ja elinvoiman. Vampyyreja kun on asiantuntijan mukaan useita erilaisia lajeja, vaikka toki Hammer-perinteetkin jylläävät vahvoina.
8. Blade (1998)
Monien mielestä vuonna 2002 ilmestynyt jatko-osa on paras kolmesta Blade-elokuvasta. Vuoden 1998 ensimmäinen Blade on kuitenkin sarjan aloittaja, ja sen vaikutusvalta tuntuu edelleenkin. Moni vampyyriviihteen edustaja on myöhemmin lainannut sen elementtejä.
Wesley Snipes esittää sarjan nimihahmoa kaikissa kolmessa Blade-elokuvassa. Bladen äiti on kuollut poikaansa synnyttäessään, ja selviää, että häntä oli purrut vampyyri. Siitä johtuen myös Blade on saanut vampyyritartunnan ja sen mukana vampyyrin voimat. Mutta koska hän sai tartunnan äitinsä välityksellä, hänellä ei ole vampyyrien heikkouksia – jos sellaiseksi ei lasketa verenjanoa.
Blade ei kuitenkaan antaudu sille, vaan hän käyttää voimiaan metsästääkseen muita vampyyreita ja kostaakseen siten äitinsä kohtalon.
7. The Addiction – Riippuvuus (1995)
Nuori filosofian opiskelija Kathleen (Lili Taylor) kohtaa salaperäisen naisen, joka puree häntä. Oliko nainen vampyyri? Tuleeko Kathleenistakin sellainen?
Oli miten oli, Kathleen kehittää monia vampyyreille tyypillisiä ominaispiirteitä, tärkeimpänä tietysti verenjano, mutta myös yliherkkyyttä valolle. Ennen kaikkea vampyrismi tuntuu olevan moraalinen ja filosofinen valinta. Fiksut ja filmaattiset hipsteriverenimijät pystyvät filosofisesti perustelemaan itselleen, miksi he ovat eliittiä, jolla on oikeus kohdella muita ihmisiä huonosti.
Filosofisten viittausten ja ulottuvuuksien ohella The Addiction – Riippuvuus –elokuvan vampyrismi on mahdollista nähdä myös huumeriippuvuuden vertauskuvana. Joidenkin mielestä siinä on myös uskonnollista pohdiskelua synnin olemuksesta. Mutta ei huolta, mukana on myös veriorgiaa.
6. Tappava yhteys (1985)
Halleyn komeettaa tutkiva avaruussukkula löytää valtavan, mutta tuhoutuneen oloisen avaruusaluksen. Astronautit kuljettavat maahan aluksen muutaman ihmismäisen matkustajan, joiden elottomat ruumiit ovat säilyneet vahingoittumattomina. Koska Tappava yhteys on tällä listalla, ei liene mikään spoileri, että maahan tuodut olennot paljastuvat avaruusvampyyreiksi, jotka heräävät imemään energiaa maapallon asukkaista.
Texas Chainsaw Massacre -ohjaajan viihdyttävä tieteistoiminta esittelee mielenkiintoisen variaation vampyyreista. Alkuperäisnimen mukaista elinvoimaa imevät, aikaisemmilla vierailuillaan legendoja synnyttäneet olennot muuttavat uhrinsa muumioiksi, jotka kuitenkin heräävät zombimaisesti henkiin imemään vuorostaan energiaa muista ihmisistä.
5. Draculan himo (1971)
1500-luvun jälkipuoliskolla elänyt unkarilainen kreivitär Erzsebet Bathory on monien veristen legendojen lähde. Niitä hyödynsi myös Hammer-studio, joka 1970-luvulle tultaessa tarvitsi vaihtelua Dracula- ja Frankenstein-elokuviin jo väsyvän yleisön mielenkiinnon säilyttääkseen.
Hammerin vakiovampyyrineito Ingrid Pitt esittää leskeksi jäänyttä kreivitärtä, joka vahingossa huomaa nuoren veren tekevän ihmeitä iholleen. Pian vanhenemista hysteerisesti pelkäävän naisen mopo karkaa pahasti käsistä, ja lähiseudun nuoret neitsyet alkavat käydä vähiin.
Harmi kyllä elokuva ei aikoinaan saanut ansaitsemaansa arvostusta, vaikka nykyään sen laatu tunnistetaan paremmin. Vuonna 2009 Julie Delpy teki Bathoryn tarinasta oman versionsa Kreivitär (The Countess).
4. Shadow of the Vampire (2000)
Vinkero kauhudraama sekoittaa totta ja tarua parillakin eri tasolla. Se kertoo todellisen vampyyrielokuvan, vuoden 1922 Nosferatun kuvauksista ja sen hahmot ovat elokuvan oikeita tekijöitä, kuten John Malkovichin näyttelemä ohjaaja Murnau ja Willem Dafoen esittämä näyttelijä Max Schreck. Mitään muuta todellisuuspohjaa Shadow of the Vampire -elokuvalla ei kuitenkaan ole, vaan se ottaa lähtökohdakseen hypoteesin siitä, mitä olisi voinut tapahtua, jos kreivi Orlokin esittäjä olisi oikeasti ollut vampyyri.
Sekopäiseltä kuulostavasta lähtökohdasta on saatu aikaiseksi erittäin toimiva, mieltä kutkuttava ja jopa jännittävä vampyyridraama, joka sekä hyödyntää että juhlistaa alkuperäistä Nosferatu-klassikkoa herkullisella tavalla.
3. Verenimijät (1977)
Kanadalainen body horror -auteur David Cronenberg oli tehnyt jo kolme erikoista elokuvaa ennen kuin Rabid osoittautui pienoiseksi hitiksi ja nosti hänet kuuluisuuteen. Elokuva kertoo onnettomuuteen joutuvasta naisesta, jonka vammoja hoidetaan uudella kirurgisella tekniikalla. Geneettisesti muokattu kudos aiheuttaa kuitenkin mutaation, ja naisen kainaloon kasvaa uloke, jolla hän imee verta ihmisistä. Tieteen luoman vampyyrin uhrit muuttuvat raivotautisiksi, ja heidän puremansa levittää infektiota edelleen.
Cronenberg olisi halunnut pääosaan Sissy Spacekin, mutta studion ehdotus oli uutta uraa luova pornotähti Marilyn Chambers. Spacek nousi tuotannon aikana tähdeksi Carriella.
2. Pimeyden läheisyys (1987)
Vuonna 1987 julkaistiin parikin mainiota vampyyrielokuvaa, jotka päivittivät verenimijät keskiaikaisista kauhuromanttisista Hammer-klooneista ja seksploitaatiosta nykypäivään. Toinen oli komediallinenkin The Lost Boys, toinen tässä käsiteltävä urbaani toimintakauhu Pimeyden läheisyys. Sen tekee erilaiseksi hirviöiden käsittelytavan lisäksi ohjaaja. Naiset eivät pahemmin olleet vampyyreita käsitelleet ennen myöhemmin Hurt Lockerilla Oscarin voittanutta Kathryn Bigelow’ta.
Pikkukaupungissa asuva nuori Caleb kohtaa kiehtovan, kiertävää elämää viettävän naisen, joka ennen hyvästejä puree häntä. Pian nainen ystävineen kaappaa Calebin osaksi ympäri Yhdysvaltoja vaeltavaa vampyyriperhettä, joka antaa tulokkaalle mahdollisuuden osoittaa olevansa yksi heistä. Haluttomuus tappaa ei kuitenkaan auta asiaa, ja pian Caleb ja hänen ihmisperheensä on vampyyrien tähtäimessä.
Vampyyrielokuvia ja road movieta sekoittava toimintakauhu ei ilmestyessään ollut mikään menestys, mutta siitä on vuosien varrella ansaitusti tullut kulttisuosikki.
1. Vampyyrintappajat (1967)
Vampyyreita on harvemmin käsitelty komediallisesti – ainakaan muuten kuin tahattomasti. Harvat vampyyrikomediat eivät välttämättä ole olleet kovin hauskoja, kuten Dracula – verevä vainaja (1995), jonka aikoihin sekä ohjaaja Mel Brooks että pääosan Leslie Nielsen olivat kadottaneet parhaan teränsä. Poikkeuksiakin toki löytyy, kuten jo edellä mainittu The Lost Boys. Hauskin vampyyrielokuva on kuitenkin edelleen Roman Polanskin Vampyyrintappajat.
Polanskin elokuva hyödyntää aikaisempien vampyyrielokuvien kuvastoa, Transylvanian maisemia, ja epäilyttävien aatelisten linnanraunioiden varjossa eläviä taikauskoisia kyläläisiä. Niiden ympärille Inhon menestyksen myötä huikean budjetin käyttöönsä saanut ohjaaja rakensi jännittävän ja vitsikkään seikkailun.
Polanski itse esittää vampyyreita metsästävän professorin kömpelöä apulaista, jonka kohtaloksi koituu majatalossa kohdattu kaunotar, myöhemmin Polanskin kanssa avioitunut Sharon Tate. Resurssit näkyvät tuotannossa, joka näyttää edelleen päätähuimaavan hienolta.