Woody Allenin parhaat elokuvat – katso Top 10

31.8.2014 13:29

Woody Allen on tehnyt elokuvia jo lähes 50 vuotta. Joulukuussa 79 vuotta täyttävä koomikko ja ohjaajalegenda on edelleen voimissaan. Lähes poikkeuksetta häneltä ilmestyy uusi ohjaustyö joka vuosi. Allenin uutuus Magic in the Moonlight tuli teattereihin 29. elokuuta. Sen kunniaksi kaivoimme esiin arkistojutun Allenin parhaista elokuvista. Top 10 -palstan normaalista käytännöstä poiketen elokuvat eivät ole numerojärjestyksessä vaan siinä esitellään Allenin parhaimmistoa eri lajityyypeissä kronologisessa järjestyksessä. Juttu on ensimmäisen kerran julkaistu Episodissa 10/2009.

Teksti: Jussi Huhtala

Bananas – Minä ja vallankumous (1971)

bananas

Vuonna 1971 ilmestynyt Bananas oli Allenin ensimmäisiä ohjaustöitä. Fielding Mellish (Allen) työskentelee ison yrityksen tuotetestaajana. Fielding alkaa tapailla poliittisesti aktiivista naista (Louise Lasser, Allenin ex-vaimo) ja haluaa tehdä häneen vaikutuksen. Fielding päättää osoittaa olevansa kunnon aktivisti matkustamalla eteläamerikkalaiseen San Marcosin tasavaltaan, jossa vallitsee diktatuuri. Siellä hän ryhtyy vallankumoukselliseksi. Fieldingin poliittiset seikkailut johtavat siihen, että hänestä tulee sissijohtaja ja valtion päämies.

Pari vuotta myöhemmin valmistuneen Unikeon tapaan Bananas perustuu pitkälti vitseihin ja tilannekomiikkaan ilman sen syvällisempää tarinaa. Puhtaana komediana se on kuitenkin yksi Allenin hauskimpia.

Nuori Sylvester Stallone vilahtaa elokuvassa yhdessä ensimmäisistä elokuvarooleistaan.

Unikeko (1973)

Sleeper

Unikeko on tieteisparodia Allenin uran alkupuolelta. Allen esittää jazzmuusikkoa ja terveysruokakaupan omistajaa nimeltä Miles, joka menee vuonna 1973 sairaalaan vatsavaivojen takia ja herää 200 vuoden jälkeen syväjäädytyksestä. Miles kokee tulevaisuudessa täysin muuttuneen maailman. Yhdysvaltoja hallitsee diktaattori. Tupakointi on terveellistä. Kaikki naiset ovat frigidejä ja miehet impotentteja. Hallituksen vastaiseen toimintaan puolivahingossa joutuva Miles saa viranomaiset peräänsä. Pakomatkalla hän tutustuu runoilijaan nimeltä Luna (Diane Keaton).

Unikeko on paitsi kekseliäs tieteisparodia myös Allenin kunnianosoitus mykkäelokuvan mestareille. Sen kohtauksissa voi nähdä Buster Keatonin ja Charlie Chaplinin elokuvien vaikutteita.

Elokuvan jazzahtava musiikki on Allenin itsensä säveltämää, ja siinä kuullaan myös hänen klarinetinsoittoaan.

Annie Hall (1977)

annie-hall

Kun Annie Hall ilmestyi, Allen oli jo menestynyt ohjaaja ja tunnettu koomikkokasvo. Annie Hall oli kuitenkin hänen lopullinen läpimurtonsa elokuvantekijänä. Sitä ennen Allenin elokuvat koostuivat lähinnä vitseistä ja tilannekomiikasta. Annie Hall oli selvästi kypsempi työ, ja se nosti Allenin arvostuksessa mestariluokkaan.

Tarina vaikuttaa osittain elämäkerralliselta. Allen esittää newyorkilaista koomikkoa nimeltä Alvy Singer, joka käy läpi päättynyttä suhdettaan Annie Hallin (Diane Keaton) kanssa. Takautumien kautta muistellaan suhteen eri vaiheita ja esitellään myös Alvyn lapsuuden kokemuksia. Nokkela ja älykäs käsikirjoitus sisältää humoristisia ja teräviä huomioita ihmissuhteista.

Elokuvan piti alun perin olla aivan toisenlainen. Alkuperäinen käsikirjoitus keskittyi murhamysteeriin, ja rakkaustarina oli pelkkä sivujuoni. Vasta leikkausvaiheessa murhamysteeri jätettiin kokonaan pois, ja Annie Hallista tulikin romanttinen komedia. Lopullinen leikkaus lyheni yli kahdesta tunnista noin puoleen tuntiin. Allen käytti poisjätettyjä juoniaineksia myöhemmin elokuvassa Manhattanin murhamysteeri (1993), jonka Allen kirjoitti Annie Hallin tapaan yhdessä Marshall Brickhamin kanssa.

Vuoden 1978 Oscar-gaalassa Annie Hall oli vuoden paras elokuva. Keaton voitti parhaan naispääosan palkinnon. Allen palkittiin ohjauksesta ja käsikirjoituksesta. Hän ei tosin ollut juhlassa paikalla vaan soitti jazzyhtyeensä kanssa klarinettia New Yorkissa.

Sisäkuvia (1978)

sisakuvia

Sisäkuvia oli Allenin ensimmäinen selkeä draamaelokuva. Olihan jo sitä edeltäneessä Annie Hallissakin vakava puolensa, mutta Sisäkuvissa ei huumoria ei ole käytännössä lainkaan: sitä voisi luonnehtia kuolemanvakavaksi. Ja ensimmäistä kertaa Allen ohjasi elokuvan, jossa hän ei itse näytellyt.

Sisäkuvia on angstinen kuvaus keskiluokkaisesta newyorkilaisperheestä. Perheen isä (E.G. Marshall) rakastuu toiseen naiseen ja jättää äidin (Geraldine Page). Kolme aikuista tytärtä (Diane Keaton, Mary Beth Hurt ja Kristin Griffith) yrittävät tulla toimeen asian kanssa, vaikka heillä riittäisi ihmissuhdeongelmia muutenkin.

Sisäkuvia on saanut selkeitä vaikutteita Ingmar Bergmanilta, joka kuuluu Allenin suosikkiohjaajiin. Mikään Bergman-kopio kyseessä ei kuitenkaan ole vaan pikemminkin osoitus siitä, että Allen kykenee luomaan älykästä ja syvällistä draamaa ilman komediallisia aineksia.

Manhattan (1979)

manhattan

”Ensimmäinen luku. Mies oli yhtä kovapintainen ja romanttinen kuin hänen rakastamansa kaupunkikin. Hänen mustasankaisten silmälasiensa taakse kätkeytyi viidakon kissaeläinten hyökkäysvalmis seksuaalisuus. New York oli hänen kaupunkinsa. Ja tulisi aina olemaan.”

Näin alkaa Manhattan, jota voi pitää Allenin rakkaudentunnustuksena kotikaupungilleen. Tekstiä säestää näyttävä kuvamontaasi sekä George Gershwinin musiikki. New York on näkyvästi esillä monissa Allenin elokuvissa, mutta Manhattanissa se on miltei oma roolihahmonsa.

Komeasti mustavalkoisena kuvatun Manhattanin päähenkilön rakkauden kohteena on New Yorkin ohella naiset. Allenin esittämä Isaac on neuroottinen 42-vuotias koomikko. Hän on kahdesti eronnut ja seurustelee 17-vuotiaan Tracyn (Mariel Hemingway) kanssa mutta ihastuu sitten ystävänsä rakastajattareen (Diane Keaton). Kummankaan kanssa suhde ei ole ongelmaton.

Zelig (1983)

zelig

Zelig on erikoinen tapaus Allenin tuotannossa. Kekseliäästi elokuvakerronnan muotoja hyödyntävä elokuva on teknisesti epäilemättä hänen kunnianhimoisin saavutuksensa. Valedokumentin muotoon rakennetussa Zeligissä on käytetty arkistofilmejä, still-kuvia ja monenlaisia trikkejä, ja ne on yhdistetty saumattomasti Allenin omaan materiaaliin.

Elokuvan keskushahmo Leonard Zelig (Allen) on ihmiskameleontti, joka kykenee muuntautumaan yliluonnollisella tavalla muistuttamaan henkilöä, jonka kanssa hän keskustelee. Zeligistä tulee kuuluisuus ja hän tapaa kuuluisia kirjailijoita, poliitikkoja ja muita merkkimiehiä. Mia Farrowin esittämä psykiatri alkaa tutkia Zelig-ilmiötä. Monien mielikuvituksellisten ja koomisten tilanteiden lisäksi elokuvassa voi nähdä myös vakavia pohdintoja julkisuuden merkityksestä ja ristiriidoista.

Hannah ja sisaret (1986)

hannah

Lämminhenkinen Hannah ja sisaret on yksi Allenin suosituimmista elokuvista. Hieman Anton Tšehovin klassikkonäytelmän tapaan keskushahmoina on kolme sisarusta. Heistä vanhin Hannah (Mia Farrow) on menestynyt näyttelijä. Keskimmäinen Holly (Dianne Wiest) työskentelee myös näyttelijänä, mutta hänen uransa takeltelee. Nuorin sisaruksista Lee (Barbara Hershey) on onnettomasti naimisissa häntä vanhemman kuvataiteilijan kanssa.

Leehen rakastuvaa Elliotia esittävä Michael Caine sai roolistaan Oscarin parhaasta miessivuosasta. Elokuvasta käsikirjoitus-Oscarin voittanut Allen esittää luulosairasta Mickeytä, joka luulee sairastuneensa syöpään. Vakavan sairauden pelko ajaa hänet kriisiin, josta seuraa eksistentialistisia pohdintoja ja hupaisia tilanteita.

Sisarusten äitiä esittää Mia Farrowin oma äiti, näyttelijälegenda Maureen O’Sullivan.

Radio Days (1987)

radiodays

Radio Days perustuu Allenin omiin lapsuudenkokemuksiin. Se kuvaa Joe-nimisen pikkupojan (Seth Green) ja hänen perheensä elämää New Yorkin Rockaway Beachillä 1930- ja 1940-luvuilla. Televisiota ei vielä ollut, ja elettiin radion kulta-aikaa. Radiosta kuunneltiin paitsi musiikkia myös kuunnelmia ja monenlaisia viihdeohjelmia. Radiolla on tärkeä merkitys kaikkien keskeisten henkilöiden elämässä. Joe on innostunut seikkailukuunnelmista. Bea-tädin (Dianne Wiest) treffit menevät pieleen Orson Wellesin kohukuunnelman takia. Mia Farrowin esittämä ravintolan tupakkamyyjä haluaa radiotähdeksi.

Allen on lisännyt tarinaan muistojensa lisäksi radioon liittyviä kaupunkilegendoja, kuten alussa nähtävän jakson, jossa murtovarkaat eivät malta olla osallistumatta tietokilpailuun kesken ryöstön.

Allenia ei nähdä elokuvassa, mutta hän on paljolti läsnä kertojan roolissa.

Rikoksia ja rikkomuksia (1989)

rikoksia-ja-rikkomuksia

Rikoksia ja rikkomuksia -elokuvan nimi tuo mieleen Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen, ja jotain samaa tarinassa onkin. Klassikkoromaanin tapaan Rikoksia ja rikkomuksia sisältää pohdintaa murhasta ja sen vaikutuksista tekijäänsä.

Elokuvassa seurataan kahta rinnakkaista tarinaa. Judath Rosenthal (Martin Landau) on arvostettu silmälääkäri, joka ryhtyy avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen lentoemännän kanssa ja sotkeutuu sitä kautta murhaan.

Toinen juonikuvio kertoo dokumenttiohjaajasta nimeltä Cliff Stern (Allen). Hän tekee elokuvaa itsekeskeisestä lankomiehestään (Alan Alda), joka on tunnettu televisiotuottaja. Cliff ihastuu Mia Farrowin esittämään tuotantoassistenttiin, josta myös Lester on kiinnostunut.

Rikoksia ja rikkomuksia sisältää koomisia elementtejä, mutta se on yksi tummasävyisimpiä elokuvia Allenin tuotannossa – ja samalla mieleenjäävimpiä.

Match Point (2005)

match-point

Allen teki useimmat parhaat elokuvansa kaudella, joka kesti 70-luvun lopulta 90-luvun alkuun. Sen jälkeen tuli sarja selvästi heikompia töitä. Elokuvat kuten Celebrity (1998), Small Time Crooks (2000) tai Hollywood Ending (2004) eivät olleet välttämättä huonoja mutta eivät yltäneet tasolle, jota Allenilta oli totuttu odottamaan.

Vuonna 2005 Allen teki mestarillisen paluun elokuvalla Match Point, joka kuvattiin poikkeuksellisesti Englannissa. Entinen tennismestari (Jonathan Rhys Meyers) on uran loputtua köyhtynyt ja ryhtynyt tennisopettajaksi. Hän menee naimisiin rikkaaseen sukuun mutta ihastuu kohtalokkaasti Scarlett Johanssonin esittämään näyttelijättäreen. Tästä alkuasetelmasta kehittyy taidokkaasti rakennettu trilleri.

Match Pointin jälkeen Allen on viihtynyt Euroopassa ja tehnyt elokuvia Englannin lisäksi myös myös Espanjassa (Vicky Cristina Barcelona), Italiassa (To Rome with Love) ja Ranskassa (Midnight in Paris, Magic in the Moonlight).

Lisää luettavaa