Tähdet: 5

Paterson

Patersonin (Adam Driver) elämä koostuu mukavista rutiineista: hän herää joka aamu täsmälleen samaan aikaan, suutelee vaimoaan (iranilaisnäyttelijätär Golshifteh Farahani), taputtaa koiraansa ja lähtee töihin ajamaan bussia. New Jerseyn Patersonin katuja navikoidessaan hän kuuntelee matkustajien keskusteluja ja raapustelee lounastunnilla muistikirjaansa. Paterson nimittäin kirjoittaa runoja. Satunnaisia pohdintoja kaikesta mitä hän näkee ympärillään, vaikka vain pienestä tikkuaskista. Mutta jostain syystä hän pitää kaiken suurimmaksi osaksi omana tietonaan.

La La Land

Los Angeles, liikenneruuhka. Yhtäkkiä nainen alkaa laulaa, hyppää ulos autostaan ja tanssii pitkin moottoritietä. Muut seuraavat perässä ja hetkessä sadat ihmiset laulavat ja tanssivat autojen katoilla. Tässä on ainesta vuoden parhaaseen kohtaukseen, niin hienosti aloittaa Damien Chazelle elokuvansa La La Land.

Valmistujaiset

Cristian Mungiun Valmistujaiset-elokuvan näkökulma on Romeo Aldean (Adrian Titieni), romanialaisen pikkukaupungin viisikymppisen lääkärin. Romeo on näennäisen menestynyt mies, jonka silmäterä, välkky ja kunnianhimoinen Eliza-tytär (Maria-Victoria Dragus), on juuri 18 ja valmistumassa koulustaan. Huolehtivan isän mieltä painaa jo Elizan seuraava askel: tämä suunnittelee psykologian opintoja ulkomailla.

Elle

Ensimmäisellä vierailullaan Ranskan elokuvateollisuuteen Paul Verhoeven tekee sen mitä osaa parhaiten: venyttää rajoja siihen malliin, että monet tuntevat olonsa hyvin, hyvin epämukaviksi. Tai ilahtuneiksi – ihan sen mukaan mihin asettuu poliittisen korrektiuden mitta-asteikolla. Vuosi 2016 on tuonut tullessaan presidentti Trumpin, zikaviruksen, joukon julkkiskuolemia ja Ben Affleckin Batmanina. Mutta tämä elokuva saattaa sovittaa kaiken.

Samurai Rauni Reposaarelainen

Psykedeelisistä bändeistään Circle ja Kuusumun profeetta tuttu runosielu Mika Rättö tykittää esikoiselokuvallaan valkokankaan täydeltä tiukkaa samuraifilosofiaa ja surrealistista rappio- ja deekufantasiaa. Japanin runolliset maisemat ovat vain vaihtuneet kotosuomen, tai oikeastaan Meri-Porin näköaloihin. Kuin jin ja jang tasapainottavat komeat merimiljööt ja törkyiset kaatopaikat sujuvasti toisiaan.

Fuocoammare – Tuli merellä

12-vuotiaalla Samuelella on ongelma: vaikka hänen perheensä ja kaikki perheet heidän ympärillään ovat kalastajia, Samuele kärsii merisairaudesta. Lisäksi hän karsastaa, mikä haittaa kivien heittelyä ja ritsalla leikkimistä. Vaikka Samuelen lääkäri hoitaa myös huonossa kunnossa saarelle saapuvia maahanmuuttajia, heidän tiensä eivät koskaan kohtaa.

Teit meistä kauniin

Heti alussa täytyy tehdä tunnustus. En ole koskaan ollut mikään Apulanta-fani tai edes kuunnellut bändin musiikkia, mitä nyt tv:stä tai radiosta olen hittibiisit kuullut. Toinen tunnustus on hieman henkilökohtaisempi, ja koska elokuvan ohjaaja ja bändin entinen jäsen Tuukka Temonen oli ulostulossaan erityisen rohkea, aion minäkin tämän arvion myötä paljastaa myös itsestäni huomattavan paljon. Siitä kuitenkin vasta hieman myöhemmin.

Hymyilevä mies

Juho Kuosmasen (Kestomerkitsijät, 2007; Taulukauppiaat, 2010) ensimmäisessä pitkässä elokuvassa toimii kaikki. Hymyilevä mies hurmaa jo avauskohtauksellaan esitellessään elokuvan sankarin, vaatimattoman ja vähän varautuneen työläismiehen, nyrkkeilijä Olli Mäen, jota Jarkko Lahti erinomaisesti tulkitsee. Elokuvan edetessä se, että Hymyilevä mies voitti Cannesin kakkossarjan viime toukokuussa, tuntuu yhtäkkiä toissijaiselta tiedolta – tärkeintä on elokuvan ihme, rakkaus lajiin.

Pikku prinssi

Ensimmäisen Kung Fu Pandan sekä Paavo Pesusieni elokuvan ohjanneen Mark Osbornen uutukainen, Pikku prinssi, on uljas ja erikoinen ilmestys. Elokuva perustuu ranskalaisen Antoine de Saint-Exupéryn vuonna 1943 julkaistuun samannimiseen pienoisromaaniin. Pikku prinssi on kaikkien aikojen käännetyin ranskalainen kirja, ja tarina on tuttu niin lapsille kuin aikuisillekin. Vaikka kirjaa pidetään lasten satuna, on siinä syvempikin taso, jolta voi löytää erilaisia opetuksia ja pikkukivoja elämänfilosofiallisia neuvoja. Pohjimmiltaan satu kuitenkin kritisoi täysikasvuisten maailman tyhmyyttä: kenenkään ei tulisi kasvaa aivan liian aikuiseksi, aina on aikaa taikuudelle ja pienille ihmeille.

The Neon Demon

On helppo ymmärtää, miksi Cannesin yleisö oli valmis lynkkaamaan ohjaaja Nicolas Winding Refnin. The Neon Demon iskee sinne, minne harva uskaltaa polvensa nostaa. Suoraan vyön alle, ja se sattuu. Moni yleisöstä saattaa myös itkeä ja huutaa. Osa ehkä jopa pyörtyy. Eikä The Neon Demon pelkkään pedofiliaan ja suoranaisiin julmuuksiin jää, vaan Refn nostaa keskisormensa koko modernille kauneusihanteelle, kaikelle sille, minkä varaan kaikkien rakastama viihdeteollisuus on rakennettu. Refn ei tule uusia kavereita elokuvallaan saamaan. Luultavasti hän menettää osan vanhoistaankin.

Suburra

Jo Suburran alkukohtaus lupaa, että tulossa on jotain suurta ja järisyttävää. Vatikaanin uumeniin päässyt kamera kuvaa takaapäin hauraanoloista paavia, joka pyytää nuorta pappia kumartumaan kuiskausetäisyydelle. Katolisen kirkon päämiehen sanat saavat nuorukaisen pahasti tolaltaan. Pian tämän jälkeen kuvaan ilmestyy päivämäärä sekä pahaenteinen teksti ”7 päivää kaaokseen”.

Hail, Caesar!

Yleensä kautta linjan arvostettujen Joel ja Ethan Coenin elokuvat eivät jaa mielipiteitä, mutta sitten kun niin käy, rintamalinjat ovat selvät. Hail, Caear! on veljesten tuotannon ristiriitaisimman vastaanoton saanut elokuva. Ovatpa jotkut arvioineet sen heidän huonoimmaksi tuotoksekseen.