The Hole (dvd & blu-ray)

Post image for The Hole (dvd & blu-ray)
16:28 - 13.06.2011

Joe Dante säväytti 1970- ja 80-luvulla vinkeroilla pelottelukomedioillaan. Sitten hän vajosi keskinkertaisuuteenja on tehnyt pääasiassa tv-ohjauksia. The Hole osoittaa, ettei hän ole menettänyt taitojaan mitä tulee sujuvaan, nuorisolle suunnattuun hupaisaan jännitykseen.

Yksinhuoltajaäidin ja kahden pojan perhe muuttaa pikkukaupunkiin, ja lapset, ala-asteikäinen Lucas ja teini Dane löytävät kellarista pohjattomalta tuntuvan reiän. Pian osoittautuu, ettei luukkua olisi pitänyt avata, kun painajaiset alkavat ryömiä ulos sieltä.

Ikäraja on aavistuksen yliarvioitu. Elokuva on taatusti esiteini-ikäisille jännittävä, mutta se perustuu enemmän tunnelmaan kuin väkivaltaan. Näin hyvää makua osoittavaa, nuoremmille katsojille suunnattua kauhua ei enää juuri tehdä. Pääosateinit ovat aikuiseen makuun puisevia, eikä The Hole muutenkaan nouse Danten parhaimmistoon, mutta jos tämän elokuvan näkee lapsena, sitä muistelee taatusti aikuisenakin ”maailman pelottavimpana elokuvana”.

Ei ekstraa.

Jouni Vikman

Elokuva ★★★

Yhdysvallat 2009. Ohjaus Joe Dante. Käsikirjoitus Mark L. Smith. Pääosissa Chris Massoglia, Haley Bennett, Nathan Gamble. Ikäraja 13. Julkaisupäivä 15.6.2011.

 

Sukella elokuvien maailmaan Facebookissa
40 tuoreinta uutista