10 sekopäisen traumaattista lastenelokuvaa, jotka tulisi kieltää

26.1.2016 19:08

Kyllähän te tiedätte sen tunteen, kun katsotte jotain elokuvaa ja koko homma tuntuu jotenkin väärältä? Se on yleisempää aikuisten maailmassa, mutta kyllä näitä aika pimeitä lastenleffojakin riittää listattavaksi asti.

1. The Last Unicorn – Viimeinen yksisarvinen (1982)

Samannimiseen kirjaan perustuva Viimeinen yksisarvinen on täynnä toinen toistaan häiriintyneempiä hahmoja, olentoja ja kohtauksia. Mommy Fortuna johtaa friikkishow’ta. Celeano the Harpylla on kolme paljasta, roikkuvaa tissiä. Ja sitten on kohtaus, jossa Celeano syö Mommy Fortunan. Mukana on myös jättimäinen demonihärkä, joka raivoaa läpi elokuvan.

2. The NeverEnding Story – Päättymätön tarina (1984)

Päättymätön tarina on moderni satu, jonka tarkoitus on varmistaa, että psykiatreilla on vastaisuudessakin asiakkaita. Lähestulkoon jokainen kohtaus käsittelee kurjuutta. Esimerkkinä mainittakoon kohtaus, jossa Atreyun hevonen Artax hukkuu Surullisuuden kuolemansuolle. Pääpahis on tietenkin nimetty Tyhjyydeksi. Näitä riittää.

3. Dumbo (1941)

Dumbon luulisi olevan ylevä tarina siitä, kuinka ei ole ollenkaan häpeällistä olla erilainen. Suurilta osin se kuitenkin kertoo kuumehoureisen tarinan siitä, kuinka korkeuksista hyppäämään pakotettu vauvanorsu kännäilee hiiren kanssa. Sitten on myös ne piilorasistiset varikset.

4. Labyrinth – Labyrintti (1986)

Kuinka moni meistä on ollut niin ärtynyt pikkusiskoon tai -veljeen, että on toivonut pahan peikkokuninkaan tulevan ja kidnappaavan ärsyttävän pennun? Toivoitko samalla, että tällä peikkokuninkaalla olisi pullisteleva housun etumus? Sitten tapaisit tulisia demonilintuja, joilla on irrotettavat päät? Niin…

5. Return to Oz – Oz – Ihmeiden maailma (1985)

Judy Garlandin
alkuperäinen Ihmemaa Oz on mestarillinen taru, mutta tämä epävirallinen jatko-osa on kaikkea muuta. Se on täynnä painajaismaisia kauhuja. Siitä löytyy muun muassa kurpitsapäinen apuri, joka kutsuu Dorothya äidiksi. Ihmeiden maailma ei oikeastaan edes yritä olla lapsiystävällinen. Em-täti passittaa Dorothyn hullujenhuoneelle saamaan sähköshokkiterapiaa. Toisessa kohtauksessa on Mombi, päätön noita, joka majailee huoneessa, joka on täynnä kirkuvia, päättömiä ruumiita.

6. Willy Wonka and the Chocolate Factory – Jali ja suklaatehdas (1971)

Jali ja suklaatehdas on klassikko. Oikeasti se on kuitenkin pelkkää painajaismateriaalia. On vaikea olla pelkäämättä kohtausta, jossa Gene Wilder laulaa karmivasti psykedeelisellä venematkalla. Lisäksi leffassa on useita raakoja ja pelottavia kohtauksia.

7. All Dogs go to Heaven – Kaikenkarvainen Charlie (1989)

Monet lastenelokuvat leikittelevät ajatuksesta kuolemalla. Usein kuolema tapahtuu kuitenkin ruudun ulkopuolella. Kaikenkarvaisessa Charliessa useita koiria ammutaan ja murhataan suoraan ruudulla, lasten nähtävillä. Mukana myös koirahelvetti, jossa majailee eläinluurankoja ja demoneita laavan keskellä.

8. Watership Down – Ruohometsän kansa (1978)

Puput teurastavat toisiaan. Pupuverta kaikkialla. Painajaisia, kauhua.

9. The Secret of NIMH – NIMH – Rouva Brisby ja hänen salainen maailmansa (1982)

NIMH näyttää lapsille, kuinka ikäviä ja inhottavia lääketieteellisiä testejä tehdään söpöille eläimille. Siinä on jättimäisiä hehkuvia pöllön silmiä sekä kuolevaa lastaan sureva äiti ja heidän pelkonsa kotinsa kohtalosta, jota uhkaavat jättimäiset koneet. Tästä löytyvät kaikki trauman aineosat.

10. The Spongebob Squarepants Movie – Paavo Pesusieni elokuva (2004)

Tämä ei ehkä ole ihan niin sekopäinen kuin aiemmat elokuvat, mutta ajatelkaa kohtausta, jossa David Hasselhoff tunkee Paavon ja Patrikin pneumaattiseen rintalihakseensa, josta The Hoff ampuu kaksikon kohti meren pintaa. Onko tämä lapsille soveliasta?

Kuva: Oz – Ihmeiden maailma

Lähde: Looper

(Episodi/NI)

Lisää luettavaa