Tänään tv:ssä: Tässä elokuvassa otetaan maailmanlopusta kaikki irti!

Tänään nähdään televisiossa Roland Emmerichin ohjaama katastrofielokuva 2012.

10.12.2016 07:57

Elokuva kertoo mayakalenterin ennustamasta maailmanlopusta.

”2012 on toimintaviihdettä, jonka rakennuspalikoita ovat ison budjetin mahdollistama näyttävä visuaalinen ilme ja muhkea äänimaailma”, kirjoitettiin Episodin arviossa.

”Emmerichin ohjaajankyvyistä voi olla monta mieltä, mutta on pakko tunnustaa että hän pystyy hallitsemaan valtavia kokonaisuuksia. Ilmeisesti 2012 on kuitenkin eräänlainen päätepiste Emmerichin uralla, sillä tuntuu että hän on tämän elokuvan myötä ottanut maailmanlopuista ja katastrofeista irti kaiken mahdollisen”, arviossa sanotaan.

Pääosissa näyttelevät John Cusack, Thandie Newton ja Chiwetel Ejiofor.

2012 nähdään TV5-kanavalla lauantaina TV5 La 10.12.2016 klo 21.00.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia