Adam Sandlerin intiaanisoppa kuohui taas yli – video välienselvittelystä julkisuuteen

3.5.2015 01:52

Uutisoimme vasta, miten tusina intiaaninäyttelijää oli poistunut Adam Sandlerin uuden komedian kuvauksista. Syynä oli elokuvassa olevat halventavat elementit intiaaneja kohtaan.

Nyt julkisuuteen on vuotanut video, jossa intiaaninäyttelijät ja elokuvan tuottaja kiistelevät kuvauspaikalla. Eräässä kohtaa intiaaninainen valittaa elokuvan stereotypioista ja tuottaja sanoo: ”Asia on näin, jos olet herkkä tälle asialle… sinun pitäisi todennäköisesti lähteä.”

Uusin paljastunut skismaa aiheuttanut asia on intiaanien maskeeraaminen tummemmaksi kuin he todellisuudessa ovat. Ihon tummentaminen elokuvissa on lisäksi myös jonkinasteinen tabu Yhdysvalloissa. Kuvauksissa oli tullut sen verran sanaharkkaa, että paikalta oli poistunut myös kulttuurinen neuvonantaja.

Elokuva on nimeltään The Ridiculous 6 ja se parodioi 7 rohkeata miestä -lännenelokuvaa. Elokuva julkaistaan vain Netflixissä. Video löytyy alta ja se on osittain tekstitetty englanniksi.

Kuva: The Cobbler

Lähde: Daily Mail, Indian Country Today

(Episodi/MLE)

Lisää luettavaa