Aikamatkustus jatkuu! Katso Timeless-sarjan 2. kauden traileri ja kuvat!

NBC:n historiallinen scifisarja jatkaa aikamatkustelua ja mysteerien ratkaisua toisella kaudella maaliskuusta alkaen.

19.2.2018 17:04

Amerikkalainen Timeless ei ole päässyt päähahmojensa tavoin helpolla alkumatkallaan. Sarja alkoi syksyllä 2016, ja pari kuukautta ensimmäisen kauden loppumisen jälkeen se lopetettiin yllättäen. NBC ei halunnut jatkaa sarjan tekemistä, mutta vain kolme päivää myöhemmin NBC uusi sarjan sittenkin toiselle tuotantokaudelle.

Alkuperäisen lopettamisuutisen jälkeen Timeless-sarjan fanit ja tekijät aloittivat ahkeran somekampanjan, jonka ajatellaan auttaneen uusimisen saavuttamisessa. Huhuissa epäiltiin säätämistä myös julkisuustempuksi, ja monessa paikassa viitattiin sarjan teemaan sopivasti jonkun matkustaneen ajassa taaksepäin ja muuttaneen päättäjien mieliä.

Jännittävien vaiheiden jälkeen Timelessin 2. tuotantokausi alkaa Yhdysvalloissa NBC-kanavalla maaliskuun 11. päivä.

Katso alta uuden kauden ensimmäiset kuvat (linkin takana) ja traileri!

Timeless-sarjan 1. kausi nähtiin Suomessa kohtuullisen tuoreeltaan Netflixissä, mutta tietoa 2. kauden esittämisestä ei vielä ole.

Lisää luettavaa