Alien: Covenant näytettiin vihdoin – nämä olivat ensireaktiot

Odotettu tieteiskauhuelokuva sai ensi-iltansa äskettäin Lontoossa.

6.5.2017 00:02

Vaikuttaa siltä, että Alien: Covenant tulee lunastamaan fanien odotukset.

Ensi-illassa olleet kertoivat sosiaalisessa mediassa mielipiteitään elokuvasta. Reaktiot ovat enimmäkseen todella positiivisia.

Twiittien mukaan fanit tulevat pitämään Covenantista, sillä se tuo elokuvasarjan takaisin juurilleen. Sitä kuvailtiin myös mysteeriseksi, oudoksi, veriseksi, painajaismaiseksi, synkäksi ja eeppiseksi. Monet totesivat elokuvan olevan parempi kuin Prometheus.

Yhden twiitin mukaan viimeinen näytös on sotkuinen, mutta twiittaaja kuitenkin nautti elokuvasta. Joten lupaavalta kuulostaa!

Alla on kokoelma ensireaktioita Twitteristä.

Alien: Covenant saa ensi-iltansa Suomessa 17. toukokuuta.

Lähde: Comicbook.Com

Lisää luettavaa