Alien: Covenantista näytettiin 15 minuutin pätkä – toimittajat kertoivat mielipiteensä

Ensireaktiot tulevasta Alien-elokuvasta.

9.12.2016 03:03

Prometheus ei kenties ollut kaikkien makuun. Tällä kertaa Ridley Scott haluaa pelata ilmeisesti varmemman päälle, sen verran erilaiselta elokuvalta Alien: Covenant kuulostaa.

Elokuvasta näytettiin 15 minuuttia materiaalia erikoisnäytöksessä. Materiaalin herättämät reaktiot ovat nyt päätyneet nettiin.

Alien: Covenantia kuvailtiin muun muassa veriseksi kauhuelokuvaksi, joka on samantyyppinen kuin ensimmäinen Alien-elokuva. Myös sanoja kuten raaka, kauhistuttava ja kuvottava oli luettavissa materiaalin nähneiden twiiteissä. Myös se selvisi, että avaruusmörköjä nähdään useampia (”multiple aliens”).

Eräs henkilö hehkutti, että odottaa malttamattomana nähdäkseen loput elokuvasta. Wilson Morales BlackFilm-lehdestä kuvaili näkemäänsä materiaalia uskomattomaksi ja kiitti korkeampia voimia siitä, että Ridley Scott on tullut takaisin.

Toivottavasti Prometheuksessa käsitellyt teemat muistetaan saattaa kauhun ja veren tuoksinassa jonkinlaiseen päätökseen. Alla twiittejä.

Lähde: Cinema Blend

Lisää luettavaa