Alkuperäinen Transformers-elokuva tulossa Blu-Ray ja DVD-julkaisuna – mukana Orson Welles

Mikäli haluat nähdä Transformereista elokuvan, johon Michael Bay ei ole päässyt antamaan luovaa panostaan, niin sellainen on tulossa Blu-Ray ja DVD-julkaisuina.

Kyseessä on vuonna 1986 tehty animaatio Transformers – The Movie. Elokuva ei ollut 6 miljoonan dollarin budjetillaan ja suurin piirtein samoilla tienesteillään mikään hitti, mutta se on vuosien varrella kerännyt kulttisuosiota.

Elokuvan 30-vuotisjuhlan kunniaksi se on päätetty julkaista Blu-Ray- ja DVD-versioina ainakin Pohjois-Amerikassa. Julkaisupäivä on 13. syyskuuta 2016.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana, legendaarinen ohjaaja-näyttelijä-käsikirjoittaja Orson Welles tekee elokuvassa puheroolin Unicron-nimisenä pahiksena.

Lähde: Screen Rant

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut