Alkuperäisen Alien-elokuvan näyttelijä väitti avaruusolentojen kaapanneen hänet – ”En ole mielisairas”

Näyttelijän mukaan kohta muutkin tietävät olentojen olemassaolosta.

31.7.2017 05:35

Alien-elokuvassa nähtiin mainio parivaljakko Yaphet Kotto ja Harry Dean Stanton. He esittivät leffassa avaruusaluksen huoltohenkilöstöä. Kotto, 77, on nyt kertonut medialle varsin omalaatuisia tarinoita.

Kotto väittää, että avaruusolennot ovat kaapanneet hänet oikeassa elämässä. Hän väittää, ettei avaruusolentoja esiinny vain scifi-elokuvissa ja sanoo uskovansa avaruusolentoja olevan olemassa.

Mies sanoi Vicen haastattelussa, ettei ole koskaan kertonut asiasta kenellekään muulle, paitsi vaimolleen, rabbilleen ja psykologilleen. Kotton mukaan hänet on kaapattu useita kertoja – ei vain yhdesti.

– Se alkoi, kun olin yhdeksän- tai kymmenvuotias, Kotto aloitti.

– Minua käskettiin olemaan menemättä ulos, joten katselin asuinlähiöni Bronxin katuja ikkunasta samalla, kun lapset pelasivat keppipalloa (pesäpallon kaltainen katupeli), Kotto jatkoi.

– Kun käännyin ympäri, edessäni seisoi noin 170 senttimetriä pitkä hahmo, jolla oli pitkä kaula. Se ilmestyi, sitten hyppäsi taakseni ja katosi, Kotto väitti.

Kotto väitti kokeneensa outoja tapahtumia avaruusolennoista ufoihin ja outoihin valoihin noin 10-15 vuoden ajan. Näyttelijä kielsi ehdottomasti olevansa mielisairas ja väitti, että hänen älykkyysosamääränsä on 196.

Hän halusi kertoa asiasta, koska ei ole kirjoittanut aiheesta kirjaa eikä tehnyt elokuvaa. Kukaan ei voi näin Kotton mukaan väittää, että hän puhuisi asiasta rahan vuoksi.

Näyttelijä uskoo, että avaruusolennot paljastavat itsensä myös muulle maailmalle piakkoin.

Lähde: Daily Mail

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia