Alusvaatemallista kuuluisaksi näyttelijäksi – viisi faktaa Viikingit-tähti Travis Fimmelistä, joita et luultavasti tiennyt

Australialainen näyttelijä Travis Fimmel tunnetaan parhaiten Viikingit-sarjan Ragnar Lothbrokina, mutta mies nähdään myös juuri ensi-iltaan tulleessa Warcraft: The Beginning -elokuvassa. Warcraftin ensi-illan kunniaksi päätimme tarkastella Fimmelin taustoja. Alla on viisi faktaa näyttelijästä, joita et luultavasti tiennyt.

11.6.2016 00:02

1. Fimmelin unelma oli olla jalkapallonpelaaja. Ura urheilun parissa loppui nuorena, kun Fimmel mursi jalkansa.

2. Fimmel lähti yliopistoon jalkansa murtamisen jälkeen. Hän opiskeli Melbournessa kaupallista arkkitehtuuria vuoden ajan, mutta hän jätti opiskelut kesken matkustellakseen. Fimmel matkusti Englantiin, jonne hän päätyi asumaan muutaman vuoden ajaksi.

3. Ennen näyttelijän uraansa Fimmel oli Calvin Kleinin alusvaatemalli. Yksi Fimmelin mainostauluista aiheutti hämmennystä lontoolaisella kadulla, koska naisautoilijat hidastelivat mainostaulun kohdalla tuijottaakseen sitä. Tämä aiheutti onnettomuuksia ja ruuhkaa liikenteessä. Mainos otettiin pois, koska ihmiset valittivat sen olevan haitallinen liikenteelle.

4. Fimmel ei pidä kuuluisuudesta.

– Haluan olla ylpeä siitä, mitä teen. Valitettavasti tällä alalla sinut tunnistetaan, jos menestyt hyvin. Siitä pidän tässä työssä vähiten, totesi Fimmel.

5. Fimmelin unelma on ostaa itselleen oma maatila. Rahan hankkiminen maatilaa varten on Fimmelin syy näytellä.

– Se on ainut syy, miksi teen tätä. Tienaan, jotta saisin oman maatilani. Teen rahaa ja sitten lopetan, Fimmel kertoi.

Kuva: Viikingit

Lähteet: Design & Trend, Famous Fix

Lisää luettavaa