Arnold Schwarzeneggerin kauan odotetusta uudesta Conan-elokuvasta paljastettiin lisätietoja

Muutama vuosi sitten uutisoitiin, että Arnold Schwarzenegger palaa Conan barbaarin rooliin uudessa elokuvassa. Nyt Schwarzeneggerin kolmannesta Conan-elokuvasta on tullut julkisuuteen uusia tietoja.

30.1.2016 01:45

Uusia tietoja kolmannesta Conan-seikkailusta paljasti Schwarzenegger itse. Aikaisemmin elokuvaa kutsuttiin nimellä Legend of Conan, mutta nyt projektin nimeksi on muutettu Conan the Conqueror. Tämän lisäksi Schwarzenegger paljasti lisätietoja elokuvan juonesta.

– Olen istunut valtaistuimella vuosia ja vuosia, vuosikymmeniä, kun yhtäkkiä he haluavat syöstä minut vallasta, kertoo Schwarzenegger.

Kolmannen Schwarzeneggerin Conan-elokuvan toteutumista on epäilty, koska alun perin raportoitiin, että kuvausten piti alkaa keväällä 2015. Elokuvan tuottaja Frederick Malmberg ja Schwarzenegger kuitenkin vakuuttelevat, että elokuva tullaan tekemään. Malmberg kertoi myös etsivänsä elokuvan käsikirjoittaneen Chris Morganin kanssa parasta aikaa ohjaajaa projektille.

Suunnitelmana on, että Conan the Conqueror jättää huomioimatta vuonna 1984 ilmestyneen Conan hävittäjän ja vuonna 2011 ilmestyneen Conan the Barbarianin. Elokuva tulee olemaan enemmän jatko-osa John Miliusin ohjaamalle alkuperäiselle Conan – barbaarille.

Schwarzenegger vakuuttaa olevansa vielä oikea mies esittämään Conania, vaikka hän on jo 68-vuotias.

– Tunnen oloni hyväksi, viimeisissä elokuvissani olen tehnyt itse stunttini. Olen aivan varma, että pystyn tekemään Conan-elokuvan. Ratsastamisen, miekkataistelut ja kaiken tappelemisen, summaa Schwarzenegger.

Kuva: Conan hävittäjä

Lähde: Games Radar

(Episodi/LV)

Lisää luettavaa