Barbra Streisandilta hämmennystä herättänyt kommentti Michael Jackson -kohusta: ”Ei se tappanut heitä”

Löysi syypäät muualta.

22.3.2019 17:37

Melkeinpä kaikki tietänevät jo Michael Jacksonista kertovasta Leaving Neverland -kohudokumentista. Laulajaa syytetään siinä pedofiliasta kahden todistajan voimin. Jackson on pitkälti tuomittu pedofiiliksi dokumentin vuoksi.

Laulaja Barbra Streisand kertoi nyt mielipiteensä kohun tiimoilta.

– Voi sanoa, että hän hyväksikäytti niitä lapsia kuten he (uhrit) sanoivat, mutta heistä oli riemastuttavaa olla siellä (Neverlandissa). He molemmat menivät naimisiin ja heillä molemmilla on lapsia, joten se ei tappanut heitä, Streisand mietti.

– Hänen seksuaaliset tarpeensa olivat hänen seksuaalisia tarpeitaan. Ne kumpusivat joko lapsuudesta tai DNA:sta, Streisand jatkoi.

Laulajatähti kertoi myös tapaamisestaan Jacksonin kanssa. Hän kuvaili poptähteä hyvin kultaiseksi ja lapsenomaiseksi.

Streisand syytti mahdollisesta hyväksikäytöstä vanhempia.

– Tunnen monenlaisia asioita. Tunnen pahaa oloa lasten vuoksi. Tunnen pahaa oloa hänen (Jacksonin) puolesta. Luulen, että syytän vanhempia. Kuka antaisi lastensa nukkua hänen kanssaan?

Jacksonin perikunta on nostanut HBO:n tuottamasta dokumentista 100 miljoonan dollarin oikeusjutun.

Lähde: Metro

Lisää luettavaa