Brad Pitt paukuttelee menemään uudessa tankkileffan trailerissa

19.8.2014 19:29

Kovista kyttäelokuvistaan tunnettu David Ayer (Street Kings, End of Watch) halusi kirjoittaa itselleen jotain uutta, joten pisti paperille elokuvan Fury. Kyseessä on toiseen maailmansotaan sijoittuva tankkielokuva, joka kertoo ryhmästä sotilaita, jotka rullaavat tiensä Saksaan keväällä 1945.

Brad Pittin, Shia LeBeoufin, Micheal Penan, Logan Lermanin, Jason Isaacsin ja Jon Bernthalin tähdittämä elokuva seuraa viisihenkistä joukkoa, joka lähtee hengenvaaralliselle tehtävälle vihollislinjojen taakse. New York Times on kutsunut elokuvaa ”tämän palkintokauden rohkeimmaksi studioelokuvaksi”, joka on ”säälimättömän aito kuvaus niistä äärimmäisyyksistä, joita liittoutuneiden joukot kokivat ja aiheuttivat mennessään Saksaan.”

Furystä on julkaistu uusi traileri, joka esittelee uuttaa materiaalia elokuvasta. Tsekkaa se alta.

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa