Brad Pitt pitkään kehitteillä olleen scifi-elokuvan pääosaan?

Tähti saattaa lähteä yhdesuuntaiselle matkalle kohti maan ulkopuolista elämää.

9.2.2017 14:00

Paramountin vedettyä World War Z 2:n julkaisukalenteristaan, on Brad Pittin tulevaisuudensuunnitelmat saattaneet siirtyä maailmanlopun meiningeistä ulkoavaruuteen.

Deadlinen mukaan Pitt silmäilee pääosaa James Grayn (The Immigrant, Two Lovers) kehitteillä olevassa Ad Astra -scifi-elokuvassa. Tarinan pääosassa on lievästi autistinen avaruusinsinööri, joka lähtee yhdensuuntaiselle avaruusmatkalle selvittääkseen maan ulkopuolista elämää etsineen isänsä kohtalon.

Pittin ja Grayn piti alun perin tehdä yhteistyötä salamurhaajatarinassa The Gray Man sekä The Lost City of Z -elokuvassa, jonka näyttelijä toi aikoinaan Grayn pöydälle. Kumpikaan näistä ei kuitenkaan toteutunut alkuperäisellä aikataululla.

Ad Astran ovat käsikirjoittaneet Gray ja Ethan Gross (Fringe).

 

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia