Kulttiohjaaja Jodorowskyn poika esittää omaa isoisäänsä

27.9.2014 10:00

Rakkautta & Anarkiaa -festivaalien vieraana Helsingissä vieraillut Brontis Jodorowsky on osa elokuvahistoriaa, vaikka hänen uralleen ei vielä kovin montaa elokuvaa olekaan kertynyt. Isänsä, kulttiohjaaja Alejandro Jodorowskyn rinnalla jo 6-vuotiaana näyttelemisen aloittanut Brontis nähdään pääosassa isä-Alejandron uusimmassa elokuvassa Elämän tanssi, jossa näyttelijä esittää omaa isoisäänsä Jaime Jodorowskya.

Haastattelu: Päivi Laajalahti
Kuva: Markus Paajala

Elämän tanssi on elämyksellinen kokemus täynnä sirkushuveja, mutta myös erittäin raakaa draamaa. Se tuntuu myös hyvin henkilökohtaiselta. Miten paljon fantasialla kuorrutetusta tarinasta on totta?
Elokuva on todella hyvin henkilökohtainen. Se sai alkunsa isäni Alejandron kaunasta, jota hän tunsi omaa isäänsä kohtaan, siitä miten hänet kasvatettiin lapsena ja millainen isoisäni Jaime oli isänä hänelle. Monet asiat elokuvassa ovat tosia: esimerkiksi hammaslääkäri ilman puudutusta, väkivaltainen hiustenleikkuu, jopa kutituskohtaus, missä ei saa nauraa, on totta. Isän ja pojan brutaali suhde, jossa pojasta yritetään tehdä miestä sen sijaan että tämän annettaisiin viettää lapsuuttaan on totta. Muistan nuo tarinat siitä, kun itse olin lapsi ja isäni kertoi minulle omasta lapsuudestaan.

Et ole siis koskaan tavannut isoisääsi?
En. Kun isäni lähti Chilestä, he eivät koskaan enää nähneet toisiaan. Heidän välinsä rikkoontuivat, sillä isoisä ei koskaan ymmärtänyt poikaansa eikä voinut hyväksyä tämän valintoja.

Elokuvassa heidän välinsä kuitenkin korjautuvat. Näin ei ilmeisesti oikeasti käynyt?
Elokuva syntyi henkilökohtaisesta tunteesta, siitä mitä nyt 83-vuotias isäni on käsitellyt koko elämänsä ajan. Elokuva ja ihmisen muisti toimivat itse asiassa hyvin samalla tavalla. Ne rajaavat, tarkentavat tiettyihin asioihin, leikkaavat ehkä asioita pois, jotta tarinasta tulee järkevä. Isäni päätti tehdä uudelleenjulkaisun, remaken, perheemme sisäisestä mytologiasta, muististamme. Tässä symbolisessa prosessissa alun perin myrkyllinen, mukanamme kantamamme hahmo muuttuu sydämelliseksi hahmoksi. Isäni kutsuu tätä prosessia psykomaagiseksi. Hän halusi käydä läpi omaa isä-poika-suhdettaan, jotta ei siirtäisi katkeruuttaan seuraavalle sukupolvelle. Näin elokuvaprosessi paransi jotain hänen sisällään ja muokkasi hänen omaa suhdettaan lapsiinsa, mutta myös minun suhdettani omiin lapsiini. Tämän takia elokuva on hyvin henkilökohtainen.

Henkilökohtaisuuden lisäksi Elämän tanssi käsittelee universaalia teemaa isähahmon merkityksestä.
Me kaikki joudumme käsittelemään omia isähahmojamme, olipa kyseessä julma isä, poissaoleva isä, liikaa läsnäoleva isä, hyväksikäyttävä isä, liikaa rakastava isä tai äiti, meidän jokaisen pitää työstää näitä tunteita itsessämme. Tässä suhteessa elokuva voi olla hyvinkin liikuttava, koska se on niin rehellinen.

Elokuvan monikerroksellinen rakenne on mielenkiintoinen. Syvimmillään se on tarina perheestä, toisaalta se kertoo murroksen kourissa olevasta yhteiskunnasta ja on paikoin hyvinkin raaka. Samalla se myös kirvoittaa jopa nauruja.
Elokuvan ensimmäinen kolmasosa, joka kertoo perheen suhteesta, perustuu tositapahtumiin. Lopun kaksi kolmasosaa ovat osa toisenlaista prosessia. Ne antavat suljettusydämiselle hahmolle mahdollisuuden muuttua seikkailun avulla. Elokuva luo oikeasti eläneet hahmot uudelleen. Perheen äiti laulaa opperaa koko ajan, koska oikea isoäitini halusi nuorena oopperalaulajaksi, mutta toiveensa kerrottuaan hän sai selkäänsä. Siksi isäni laittoi hahmon laulamaan kaikki vuorosanansa. Isoisäni oli tuohon aikaan [1930-luvulla] kommunisti. Hän oli vihainen diktaattorille ja uhosi tappavansa tämän. Elokuvassa hänelle annetaan mahdollisuus toteuttaa tämä fantasia ja mennä haaveessaan loppuun saakka. Siihen pisteeseen, missä hän tajuaa että ihminen, jota hän vihasi olikin pelikuva siitä diktaattorista, joka itse olit kotonasi.

Esität elokuvassa omaa isoisääsi, eli isäsi ohjaa sinua esittämässä omaa isäänsä. Melkoisen monimutkaista, eikö vain?
Kunnon tapaus psykoanalyytikon tutkittavaksi! Hän valitsi minut rooliin, koska tuntee minut niin hyvin näyttelijänä. Olemme työskennelleet paljon yhdessä ja toimimme todella hyvin yhteen taiteilijoina. Hän tiesi että minussa olisi tarvittavat taidot esittää tätä hahmoa, mitä hahmo käy läpi elokuvassa ja tehdä mitä ohjaaja pyytää. Jos hän olisi valinnut rooliin tuntemattoman näyttelijän, projisoidessaan elokuvaan itseään ja vihaansa, olisi se voinut olla näyttelijälle painajainen. Valitsemalla rooliin ihmisen jota rakastaa, hän aloitti oman prosessinsa anteeksiannosta ja kaunan hylkäämisestä.

Miten valmistauduit tähän rooliin, joka on haastava niin henkisesti kuin fyysisestikin?
Kuten kerroin, elokuva ja muisti toimivat samalla tavalla. Jokainen muisto mikä meillä on, on oikeastaan fiktiota. Kaikki riippuu omasta näkökulmastamme, siitä mitä tunsimme kyseisellä hetkellä. Kun isäni käski minun valmistautua esittämään isoisääni ja tiesin, että emme aio tehdä realistista elokuvaa, en ajatellutkaan imitoivani ihmistä, jota en koskaan tuntenut. Kaikki mitä tiesin isoisästäni oli isäni minulle kertomaa muistoa. Kuten kuka tahansa näyttelijä, aloitin käsikirjoituksesta ja metsästäjän lailla etsin avaimia, jotka auttaisivat minua hahmon luomisessa. Tuntien isäni taiteellisen ilmaisun, otin avukseni runollisemman tavan esittää hahmoa, sillä alussa sen piti myös olla hyvin teatraalinen, henkilö joka esittää roolia omassa elämässään. Mitä pidemmälle mennään, rooli muuttuu inhimillisemmäksi, vähemmän teatraaliseksi. Minua auttoi myös paljon se, että isälläni oli hyvin selkeä visio siitä, mitä hän halusi. Ensimmäisellä kuvausviikolla hän antoi minulle paljon vinkkejä, mitä tehdä, mutta mitä pidemmälle siirryimme kuvauksissa, sitä vähemmän hän kommentoi. Lopussa hän vain sanoi: “kyllä sinä tiedät, tee vaan”. Hänen mielestään olin täydellisesti omaksunut hänen visionsa. Välillä käytin hyväkseni ajatusta, että en esitäkään isoisääni vaan omaa isääni, samalla tavalla kuin hän esiintyy El Topossa. Tästä syntyi sisäinen linkitys oman tekemiseni kanssa, sillä olen El Topossa 6-vuotias ja esitän isäni esittämän hahmon poikaa. Moni ajattelee, että elokuvassa nähdään Alejandro ja Brontis, mutta kun kasvoin vanhemmaksi ja kuulin isäni tarinan, ymmärsin että poika en ole minä vaan se on isäni ja El Topo on Jaime. Luodessani Jaimen hahmoa olin välillä El Topo.

Muuttiko elokuvan tekeminen omaa isäsuhdettasi?
Tunteethan kehittyvät jatkuvasti. Monet ongelmat elämässämme johtuvat siitä, että päätämme pysähtyä, emme halua muuttua, vaan haluamme sitoa itsemme tiettyyyn kuvaan itsestämme -koska pelkäämme kuolemaa. Kuvittelemme, että pysähtymällä voimme estää kuolemaa, vaikka samalla kuolemme henkisesti. Suhteiden pitää kehittyä koko ajan. Elokuvan aikana isäni alkoi päästä eroon tuntemastaan kaunasta. Se muutti häntä ja hänen suhtautumistaan ympäröivään maailmaan. Loimme näin uudenlaisen isähahmon, joka ei ole enää myrkyllinen. Muutuin samalla myös itse ja tietenkin tämä muutti myös meidän välistämme suhdetta. Jos emme olisi muuttuneet, tuntuu että olisimme hukanneet aikamme tämän elokuvan tekemisessä.

Lisää luettavaa