”Halveksittava ja ikävä” – suorassa lähetyksessä itsemurhan tehneen uutisankkurin veli tuomitsee uuden elokuvan

23.2.2016 10:50

Sundance-festareilla erittäin positiivisen vastaanoton saanut Christine-elokuva on joutunut kovan kritiikin kohteeksi.

Christine kertoo tositapahtumiin perustuvan tarinan vuonna 1974 suorassa lähetyksessä itsemurhan tehneestä uutisankkurista, Christine Chubbuckista. 29-vuotiaana itsemurhan tehnyttä Christineä näyttelee elokuvassa Rebecca Hall (The Gift, Vicky Cristina Barcelona).

Christinen veli, Greg Chubbuck, ei ole yhtynyt kriitikoiden kehuihin, vaan kutsuu elokuvaa ”halveksittavaksi ja ikäväksi”. Chubbuck syyttää elokuvan tuottajia siitä, etteivät nämä ottaneet tähän yhteyttä ennen elokuvan julkaisua.

”En ole nähnyt elokuvaa, enkä aiokaan. Minusta tämä on vain sisareni kuoleman kyynistä hyväksikäyttöä. Miten Rebecca Hall voi rahastaa perheeni tragedialla, ja erityisesti itsemurhalla, joka oli niin julkinen ja järkyttävä? Siskoni kuolemasta on yli 40 vuotta, mutta tuska, jota tunnemme on yhä kipeää.”

Elokuvan tekijät tai Hall itse eivät ole vastanneet Chubbuckin esittämiin syytöksiin. Hall on aiemmin sanonut, ettei elokuvan ole tarkoitus kaunistella tragediaa millään tavalla, ja todennut, että ”maailma ei kohdellut häntä hyvin” ja ”hänen ei vain olisi pitänyt kuolla.”

Lähde: The Guardian

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa