Dome Karukoski iloitsee: Tolkien-elokuvan kuvaukset purkissa!

Ohjaaja julkaisi kuvan, jossa hän kiitti tekijöitä ahkerasta työstä.

4.12.2017 14:00

J. R. R. Tolkien on yksi maailman tunnetuimmista kirjailijoista. Tolkienin teokset Hobitti ja Taru sormusten herrasta ovat klassikkokirjoja, jotka innostavat yhä kymmeniä vuosia alkuperäisen julkaisun jälkeen uusia ihmisiä lukemaan niitä. Hänen kirjojensa pohjalta Peter Jackson teki kaksi elokuvatrilogiaa ja nyt on itse Tolkienistakin tehty filmatisointi.

Vuonna 2013 Fox Searchlight Pictures ja Chernin Entertainment ilmoittivat tekevänsä sellaisen David Gleesonin käsikirjoituksen pohjalta. Suomi koki mahtavan yllätyksen, kun ohjaajaksi valittiin Dome Karukoski. Suomalaisohjaaja oli sekä yllättävä että ymmärrettävä päätös, sillä Tolkien itse oli hyvin kiinnostunut Suomesta. Kansalliseepos Kalevala oli yksi innostava tekijä Tolkienille hänen luodessa fantasiamaailmaansa. Tolkien kirjoitti myös Kalevalan pohjalta kirjan Kullervon tarina.

Uutisoimme lokakuussa Karukosken ilmoittaneen Instagramissa, että Tolkien-elokuvan kuvaukset olivat alkaneet. Nyt Karukoski päivitti Instagramiin, että kuvaukset ovat saaneet päätöksensä ja elokuvan teko etenee jälkituotantoon. Samalla ohjaaja kiitteli elokuvan muita tekijöitä ja näyttelijöitä hienosta työstä.

Tolkien-elokuvan julkaisuajankohtaa ei ole vielä ilmoitettu, mutta kerran kuvaukset ovat nyt päättyneet, on hyvin luultavaa, että elokuva saa ensi-iltansa ensi vuonna.

Lisää luettavaa