DVD-arvio: Psykoseksuaalista sadomasokismia puettuna komediallisen perhedraaman vaatteisiin

26.1.2015 08:01

On selvää, että eteläkorealainen Ki-duk Kim haluaa shokeerata Moebiuksellaan. Hän onnistuu siinä. Erittäin hyvin. Onnistuen tosin välillä jopa naurattamaan, vaikka kohtaukselle ei oikeasti saisi edes nauraa, ehkä.

Moebius (2013) on aasialaista taide-elokuvaa parhaimmillaan/pahimmillaan. Se on läheistä sukua Takashi Miiken hurmeisimmille ja omituisimmille elokuville. Otetaan palanen Visitor Q:ta (2001) ja viskataan sekaan vähän Gozua (2003), mutta sotketaan siihen Ki-duk Kimin omaa houruista näkemystä, kreikkalaista teatteria, mykkäelokuvia, psykologiaa, sadomasokistista seksiä, raiskauksia, insestiä, irtopeniksiä, tissejä ja mäiskettä, niin saadaan aikaiseksi Moebius.

Moebius on dialogiton. Sekään ei haittaa, sillä elokuvan näyttelijät ovat loistavia. Heidän elekielensä on kuin mykkää teatteria, jonka avulla katsoja pysyy tapahtumissa mukana.

Elokuvan tarina on monisyinen. Sitä voisi kuvailla vaikka seuraavanlaisesti: Moebius on dialogiton oidipaalinen kreikkalais-buddhalainen melodraamaattinen komedia, jossa on ripaus psykoseksuaalista turhautumista. Eli sitä itseään, ”art house” -leffa.

Pinnallisesti tarkasteltuna Moebius on kuitenkin vain perhedraama. Isä pettää äitiä, äiti sekoaa ja tekee raa’an teon, joka johtaa uusiin raakuuksiin. Katsojan pitää itse löytää elokuvan metatasot, sillä ilman dialogia niitä ei todellakaan pakkosyötetä.

Moebius on juuri niitä elokuvia, jotka jakavat katsojat vastakkaisiin leireihin. Jos pidät omituisista aasialaisista pikkuelokuvista, niin tämä on juuri sinulle. Jos taas vihaat taide-elokuvia ja väkivaltaa, älä vaivaudu.

Ainakin herkkävatsaisimmat voivat katsoa muualle, koska elokuvassa on sen verran rankkoja kohtauksia. Paradoksaalisesti sitä kuitenkin huomaa naureskelevansa kaikelle sille kohellukselle, tohinalle ja huudolle, josta leffa pääosin koostuu.

Ei lisämateriaalia.

Niko Ikonen

Elokuva ★★★★

Moebius. Moebiuseu. Etelä-Korea 2013. Ohjaus Ki-duk Kim. Käsikirjoitus Ki-duk Kim. Pääosissa Jae-hyeon Jo, Eun-woo Lee, Young-ju Seo. Julkaisupäivä 26.1.2015

Lisää luettavaa