Elokuva jota kukaan ei halunnut rahoittaa

son_of-saul

Katsoja on kiinni Son of Saulin (Saul fia) hyytävissä tapahtumissa heti ensimmäisestä kuvasta lähtien. Kamera ei poistu hetkeksikään päähenkilöstä, jonka vanavedessä katsoja vedetään syvälle holokaustin painajaismaisiin syövereihin. Elokuva tuntuu yhtä aikaa kaoottiselta sekä tiukasti kontrolloidulta. Ohjaaja László Nemesin (s. 1977) mukaan se oli tarkoituskin.

– Natsien keskitysleirit olivat yhdistelmä kaaosta ja organisointia, minkä halusin olevan lähtökohta myös elokuvalleni. Pyysin näyttelijöitä unohtamaan holokaustin, tekemään vähemmän ja jättämään itsesäälin kotiin, Nemes paljastaa.

Ohjaajan mukaan idea elokuvaan syntyi kymmenen vuotta sitten, kun Nemes työskenteli apulaisohjaajana unkarilaisen mestarin Béla Tarrin elokuvassa The Man from London (2007). Nemes löysi kuvausten aikana kirjan The Scrolls of Auschwitz, joka koostuu sonderkommandoon kuuluneiden todistajanlausunnoista. Sonderkommando koostui keskitysleirivangeista, jotka pakotettiin prosessoimaan muita vankeja ja avustamaan näiden tuhoamisessa. Yleensä sonderkommandolaisen oma elinkaari jäi vain muutaman kuukauden pidemmäksi, kun natsit tuhosivat vanhan ryhmän ja alistivat tilalle joukon uusi orjia.

– Holokaustista on tehty lukemattomia elokuvia, mutta vain harva, jos yksikään, on onnistunut totuudenmukaisesti esittämään, millaista leireillä oikeasti oli. Millaista niissä oli elää ihmisenä, keskellä kauhua, kaaosta ja rajoituksia. Halusin keskittyä yhteen henkilöön, mutta tiesin tarvitsevani vahvan näkökulman. Pyöriteltyäni ideaa kolme vuotta sain lopulta ajatuksen, että hahmo olisi sonderkommandoon kuuluva mies, joka polttaa oman kansansa ihmisiä, Nemes kertoo.

Unkarinjuutalaisen Nemesin mukaan hänen omat isoisovanhempansa äidin puolelta kuolivat Auschwitzissä, mutta hänen isoäitinsä onnistui pakenemaan Ukrainaan. Myös isän vanhemmat onnistuivat piiloutumaan ja säilyivät hengissä.

– Kukaan ei tavallaan palaa takaisin, ei ainakaan entiseen elämään, jos vaihtoehtoina on tuhoutuminen, piiloutuminen tai maastapako. Kaikki kolme vaihtoehtoa määrittelevät koko loppuelämän. Kun kasvoin aikuiseksi, tiesin sukuni koettelemuksista ja yritin ymmärtää niitä. En pystynyt siihen ja tunsin turhautumista ja suuttumusta. Holokausti tuntui samaan aikaan niin äärimmäisen kaukaiselta ja läheiseltä aiheelta, Nemes määrittelee.

Nemes muutti äitinsä kanssa 12-vuotiaana Budapestista Pariisiin paetakseen toista ihmisyyttä sortavaa järjestelmää. Vuosi oli 1989 ja kommunismi lähellä romahdustaan. Ranskassa Nemes ryhtyi opiskelemaan valtiotieteitä Sorbonnen yliopistossa, mutta totesi 26-vuotiaana ettei se ollut häntä varten. Nälkä elokuvaan kasvoi, ja Nemes palasi synnyinmaahansa opiskelemaan liikkuvan kuvan taidetta.

Nuoren opiskelijaohjaajan lahjakkuus kiinnitti nopeasti legendaarisen Béla Tarrin (Sátántangó, Torinon hevonen) huomion. Tarr kiinnitti Nemesin apulaisohjaajaksi Eurooppalaisia visioita -projektiin sekä The Man from Londoniin, jonka aikana oma esikoispitkä kiteytyi Nemesin mielessä. Ohjaajan mukaan The Scrolls of Auschwitzin lukeminen oli käänteentekevä kokemus Son of Saulin kannalta.

– Se on yllättävän vähän tunnettu teos. Ehkä juuri siksi, ettei se kerro selviytymisestä, vaan läsnäolosta ja osallistumisesta. Se on järisyttävää luettavaa, kirja kuljettaa katsojan paikan päälle ja antaa ensikäden tunteen siitä millaista leireillä on todella ollut. Ilman sitä en olisi välttämättä keksinyt lähestymistapaa elokuvalleni, ohjaaja tunnustaa.

Vaikka ohjaajalla oli lopulta koko elokuva paperilla, sen rahoittaminen muodostui poikkeuksellisen vaikeaksi. Kukaan ei halunnut osallistua Auschwitz-elokuvan tekemiseen. Tilannetta ei edesauttanut, että kyseessä oli Nemesin esikoispitkä.

– Kukaan ei halunnut rahoittaa Son of Saulia, eivät saksalaiset, itävaltalaiset, ranskalaiset tai edes israelilaiset. Moni oli aidosti yllättynyt ja tunsi jopa sääliä, kun kiersimme hattu kourassa projektin kanssa. Näin, etteivät he uskoneet hetkeäkään, että saisin elokuvaa koskaan tehdyksi. Lopulta Unkarin elokuvasäätiöstä tuli Son of Saulin ainoa rahoittaja. En vieläkään tajua, kuinka saimme heidät suostumaan siihen. Taisin löytää heikkouden heidän koneistostaan, Nemes hymähtää.

son_of-saul-laszlo-nemes
Vaikka Son of Saul kuvattiin 28 päivässä, vei sen valmistuminen kaikkiaan viisi vuotta. Ja vaikka valmis elokuva puhuukin puolestaan, se ei Nemesin mukaan kelvannut aluksi Berliinin elokuvajuhlille.

– Berlinale ei halunnut sitä missään nimessä pääkilpasarjaan, mutta tarjosi meille paikkaa vähäpätöisemmässä sivusarjassa. Hylkäsimme tarjouksen ja tyrkytimme elokuvaa Cannesiin, vaikka aluksi tuntuikin hyvin oudolta paljastaa Son of Saul maailmalle auringon ja palmupuiden alla. Cannes halusi sen, mutta ei suostunut sanomaan, mihin sarjaan he elokuvan sijoittaisivat. Kun lopulta kuulimme, että Son of Saul tavoittelisi Kultaista palmua, kaikki tuntui loksahtaneen paikoilleen. Pidin myös siitä, että virallinen näytös oli iltapäivällä, eikä smokkien ja iltapukujen teeskentelevässä loisteessa yömyöhään, ohjaaja toteaa.

Nemes ei suostunut tekemään esikoisessaan mitään helpoimman kautta. Ohjaaja halusi kuvata 35mm:n filmille ja käyttää laatikkomaista 1.37:1-kuvasuhdetta. Pääosaan Nemes kiinnitti puolestaan ensikertalaisen, New Yorkissa asuvan unkarilaisrunoilijan Géza Röhrigin, joka oli aiemmin tunnettu vain Budapestin underground-punkrockpiireissä.

– Pääosaan olisi ollut useampikin ehdokas tarjolla, mutta päädyin lopulta Gézaan, vaikka se tuntui hieman riskialttiilta. Halusin kaikkien näyttelijöiden olevan melko tuntemattomia, ihmisiä, joiden voisimme kuvitella olleen keskitysleirillä. 35mm:n filmille kuvaaminen oli puolestaan ensimmäinen asia, josta en suostunut lainkaan tinkimään. Tarvitsin sitä saadakseni elokuvan toimimaan. Halusin nähdä rakeiden liikkuvan kuvassa, tarvitsin kertojana niiden kemikaaleja. Minulle digitaalinen kuvaus on kuollutta, pikseleissä ei ole mitään eloa. Ymmärrän, että tuottajat vannovat sen nimeen, mutta se johtuu pääosin siitä, että he haluavat yksinkertaisesti säästää rahaa.
Monet amerikkalaiset agentit ovat jo ryhtyneet kosiskelemaan Nemesiä ja pyrkivät saamaan tämän talliinsa. Unkarilaiselle on jo ehditty tarjota myös lukuisia jenkkiprojekteja ohjattavakseen. Ne eivät Nemesiä kuitenkaan kiinnosta, ainakaan tässä vaiheessa.

– Myös seuraava elokuvani sijoittuu Unkariin ja kuvaan sen Budapestissä Unkarin elokuvasäätiön täydellä tuella. Se on 1910-luvulle sijoittuva trilleri, mutta muuta en siitä suostu tässä vaiheessa paljastamaan, Nemes kuittaa.

Teksti: Tuomas Riskala, Cannes

Aiheeseen liittyvät elokuvat