Emma Watson löytyi kiusalliselta listalta

Muun muassa Harry Potter ja Bling Ring -tähti on joutunut selittelemään jälkikäteen osallisuuttaan.

12.5.2016 11:54

Näyttelijä Emma Watson nähdään pian kaunottarena Disneyn näytellyssä versiossa elokuvasta Kaunotar ja hirviö. Sitä ennen hän on joutunut puolustelemaan nimensä löytymistä – sanalla sanoen – kiusallisilta Panaman papereilta, uutisoi USA Today.

Vähän aikaa sitten uutisoitiin, kuinka rikkaat yritykset ja yksilöt ovat piilottaneet rahansa veroparatiiseihin. Suuri vyyhti ilmeni, kun panamalaiselta lakifirmalta vuoti yli 11 miljoonaa dokumenttia. Rahojen piilottamista veroparatiiseihin kutsutaan verosuunnitteluksi, mikä on periaatteessa laillinen keino tehdä rikos, eli kiertää veroja. Watsonin tiedottaja kertoi kuitenkin, ettei tämä ole sitä miltä näyttää.

”Emma (kuten moni korkean profiilin yksilö) on perustanut off-shore-yhtiön ainoastaan suojellakseen anonyymiyttään ja turvallisuuttaan”, tiedottaja kertoi tiistaina. ”Emma ei ehdottomasti saavuta vero- tai rahallisia etuja tästä off-shore-yhtiöstä. Ainoastaan yksityisyyttä.”

Selvä.

Kuva elokuvasta Bling Ring

Lisää luettavaa