Fani leikkasi Hobitti-trilogian uudelleen – kesto vain neljä tuntia

20.1.2015 20:10

Nimellä TolkienEditor esiintyvä Hobitti-elokuvasarjan fani on julkaissut netissä oman versionsa trilogiasta. Fani on pistänyt kotisivullaan julkaisemansa elokuvan kokonaan uuteen uskoon leikkaamalla sen uudelleen.

Sivustollaan TolkienEditor kertoo pitäneensä monista elokuvasarjan osista, mutta katsoi tarinan menneen pilalle liian runsaan keston ja heikkojen sivujuonien vuoksi. Hän onkin pyrkinyt omassa versiossaan keskittymään Bilbo Reppuliin ja nopeuttamaan kerrontaa.

Kokonaan poistettuja osioita ovat velhojen ja Sauronin ympärille keskittyvät Dol Guldur -jaksot sekä Taurielin, Legolaksen ja Kilin kolmiodraama. Tämän lisäksi Azogia käsitteleviä osioita on trimmattu, vanhan Bilbon esiintyminen elokuvasarjan alussa leikattu kokonaan pois ja taistelukohtauksia saksittu. TolkienEditor poisti myös täytemateriaalina pitämiään kohtauksia, kuten neljän minuutin mittaisen jakson, jossa yritetään ostaa kalaa.

Tolkieneditorin sivulle pääset täältä.

Lähde: Telegraph

(Episodi/JA)

 

Lisää luettavaa