Fast & Furious 9:n ensi-ilta viivästyy, sarjan faneille silti luvassa jotain vuonna 2019

Nopeaa ja raivoisaa kahtena vuonna peräkkäin.

6.10.2017 10:46

Vuonna 2001 alkaneesta Fast & Furious -elokuvasarjasta voi olla mitä mieltä tahansa, mutta sitä ei käy kieltäminen, etteikö kyseessä olisi yksi menestyneimmistä franchiseista. Elokuvia on ehtinyt ilmestyä jo kahdeksan, eikä loppua vieläkään näy. Eikä mikään ihme, sillä kaksi uusinta leffaa, Fast & Furious 7 ja Fast & Furious 8, tuottivat kummatkin yli miljardi dollaria maailmanlaajuisesti! Yhdeksännen elokuvan teko päätettiin siis jo ennen kahdeksannen ilmestymistä.

Nyt on kuitenkin ilmoitettu, että Fast & Furious 9:n ensi-ilta viivästyy vuodella. Sarjan elokuvia on ilmestynyt vuodesta 2009 lähtien tasaisella tahdilla kahden vuoden välein ja yhdeksännen leffan oli tarkoitus ilmestyä 19. huhtikuuta 2019. Uudeksi päivämääräksi on annettu 10. huhtikuuta 2020. Sarjaa tuottava Universal-yhtiö ei ole kertonut syytä muutokselle, mutta siitä on jo esitetty teoria.

Vuodelle 2019 on nimittäin ilmoitettu Fast & Furious spin off -elokuva, joka kertoo Dwayne Johnsonin ja Jason Stathamin hahmoista. Kaksikon yhteisseikkailusta on ollut jo puhetta ja sille on vihdoin annettu ensi-iltapäiväksi 26. heinäkuuta 2019. Johnsonin ja Stathamin lisäksi ei ole ilmoitettu vielä muita näyttelijöitä, mutta käsikirjoituksesta vastaa kuusi edellistäkin Fast & Furiousia kirjoittanut Chris Morgan. Ohjaajaksi kaavaillaan Shane Blackia. Johnsonilla on vaikutusvaltaa sarjassa ja voi olla, että hänen takiaan yhdeksäs osa siirtyy spin offin tieltä.

Kaikki eivät tosin ole innoissaan spin offista, varsinkaan elokuvasarjan muut näyttelijät. Useasti aiemmin on uutisoitu siitä, ettei Johnsonilla ole kovin hyvät välit sarjan päätähden Vin Dieselin kanssa, joten on oletettavaa, ettei Dieselin näyttelemää Dominic Torettoa nähdä spin offissa. Nyt Tyrese Gibson, joka näyttelee sarjassa vitsiniekka Roman Pearcea ilmoitti Instagramissa, että häntä ja Chris ”Ludacris” Bridgeä, joka esittää mekaanikko Tejiä ei nähdä spin offissa.

Gibson ilmaisi asian yllättävän negatiiviseen sävyyn ja sanoi että hänen mielestään Dwayne Johnson on rikkonut sarjan näyttelijöiden muodostaman perheen, eli ”Fast Familyn”. Hänestä sarjan kaikkien elokuvien pitäisi kertoa koko kaahailutiimistä, eikä yksittäisiä hahmoja pitäisi nostaa liikaa esille.

Diversity, love, multi ethnic worldwide multi generational, United Nations, One Race, Fast Family…… Until Dewayne showed up I guess this whole time he had a problem cause he wasn't the ONLY ONE on the movie poster……….. I guess dreams do come true congratulations to @hhgarcia41 and @therock you guys are just amazing you really broke up the #FastFamily I tried to warn you guys… You thought I was hating…… I was simply fighting to keep the family together what makes us great is when you see us all TOGETHER we don't fly solo….. #MyLastPost today….. I got 3 years of venting on this clown – They offered but YOU didn't have to agree with a solo #HobbsMovie #OriginalFastFamily we salute you and stand on your shoulders #VinDiesel #PaulWalker #RobCohen #RomanTej were offered a spin off we TURNED IT DOWN!!!

Henkilön TYRESE (@tyrese) jakama julkaisu

Saa nähdä, miten spin off vaikuttaa seuraaviin elokuviin ja kiristääkö se näyttelijöiden välejä entisestään. Aiemmin on myös uutisoitu, että sarjan naistähti Michelle Rodriguez saattaa poistua sarjasta, jos hänen Letty-hahmonsa ei saa isompaa roolia seuraavassa elokuvassa. Voi siis olla, että edellisestä elokuvasta tuttua tiimiä ei nähdä enää yhdessä Fast & Furious 9:ssä.

Päivitys: lisätty tieto ohjaaja Shane Blackista klo 12:35.

Lisää luettavaa