Francis Ford Coppola julkaisee harvinaista herkkua leffafaneille

Kummisetä (1972) -elokuvan ohjaaja julkaisee laajan, produktiota käsittelevän muistikirjansa marraskuussa.

1.6.2016 09:39

Useat fanit ovat tienneet muistikirjan olemassa olosta jo vuosia, mutta vasta nyt Ilmestyskirja. Nyt. ja Kummisetä -trilogian ohjaaja on päättänyt julkaista kirjan suuremmalle yleisölle.

Francis Ford Coppola piti ensimmäisen Kummisetä -elokuvan aikana muistikirjaa, josta kasvoi valtava eepos. Yli 700-sivuinen kirja avaa Coppolan ajatusmaailmaa tämän yhden kaikkien aikojen ansioikkaimman elokuvan tuotannosta ja työstä. Kirjan on luvattu sisältävän myös ennenjulkaisemattomia kuvia produktiosta.

The Godfather: Notebookista julkaistaan kaksi eri versiota: 50 dollaria kustantava perusversio, sekä 250 dollarin rajoitettu, alkuperäiselle muistikirjalle uskollinen versio. Rajoitettu versio on Coppolan signeeraama kappale.

Alta voi nähdä videon, jossa ohjaajamestari esittelee kirjaansa. Suomenkielistä julkaisua lienee turha odottaa, mutta eihän sitä koskaan tiedä.

Kuva elokuvasta Kummisetä
Lähde: Hollywood Reporter

Lisää luettavaa