Game of Thrones -tähti avautui ahdistuksestaan Twitterissä – vaihtoi fanien kanssa pitkään ajatuksia

Keskustelu alkoi fanin kysymyksestä.

14.4.2017 03:03

Televisiossa ja valkokankaalla nähtävien hahmojen takana on aito, oikea ihminen – sen helposti unohtaa. Game of Thrones -sarjassa esiintyvä Lena Headey muistutti tästä Twitterissä ajauduttuaan keskusteluun omasta ahdistuksestaan.

Keskustelu alkoi, kun fani twiittasi Headeylle ja kysyi tunteeko tähti koskaan itseään epävarmaksi. Näyttelijä vastasi tähän, että monesti miettii liikaa asioita ja on ainakin joskus ollut masentunut. Lisäksi tähti sanoi olevansa silloin tällöin todella ahdistunut, vaikkei tunnistanutkaan itsessään epävarmuutta.

Tästä seurasi pitkä sananvaihdanta fanien kanssa, jossa jaettiin kokemuksia ja vinkkejä molemminpuolin. Alla osa twiiteistä.

Lähde: Mashable

Lisää luettavaa