Game of Thrones tulee muuttumaan – Mitä tuumii kirjailija George R.R. Martin?

29.12.2015 23:58

HBO:n Game of Thrones tulee mullistumaan huomattavasti. Vaikka Game of Thrones -sarja on poikennut George R.R. Martinin alkuperäisteksteistä aiemminkin, tulee sarja ottamaan suuren askeleen eteenpäin ensi vuonna.

Kaikki johtuu siitä, että George R.R. Martinilla ei ole aikaa kirjoittaa, joten hän on ohjeistanut sarjan tekijöitä ”laajoilla vedoilla”. Martin onkin paljastanut tulevan kirjansa laajemmat juonikuviot sarjan käsikirjoittajille. Kuudes kausi tulee luultavasti poikkeamaan kirjan tapahtumista hyvinkin paljon.

”En voi syyttää valkoisen paperin kammoa hidastuksista, oikeasti minua haittaavat mitä erilaisimmat häiriötekijät. Kaikki tämä työ, jota olen lähivuosina tehnyt, on luonut ongelmia, sillä työ luo häiriötekijöitä. Koska kirjat ja sarja ovat niin suosittuja, minua riepotellaan erilaisissa haastatteluissa koko ajan. Joudun matkustamaan paljon”, George kertoo.

”En kirjoita kun matkustan. En kirjoita hotellihuoneissa, en lentokoneissa. Minun tulee olla omassa kodissani kaikessa rauhassa, jotta pystyn kirjoittamaan. Minulla on assareita ja kätyreitä, joiden päätyönä on estää ihmisiä häiritsemästä minua, jotta saisin kirjoitettua.”

Tässä ei ole oikeastaan mitään uutta, sillä Martin työskentelee ainoastaan vanhalla 80-luvulla julkaistulla DOS-pohjaisella softalla. Wordstar 4.0 on ainoa ohjelma, jolla hän kirjoittaa, joten läppäri ei siis tule kysymykseenkään.

Game of Thrones -epookin tuorein kirja The Winds of Winter julkaistaan ensi vuonna (sikäli mikäli Martin saa työrauhan). Sarjan kuudes kausi myöhästyi, mutta on mitä ilmeisemmin saamassa ensi-iltansa huhtikuussa.

Lähde: Cinema Blend

(Episodi/NI)

Lisää luettavaa