Godzilla talloo ihmiset ja muut itikat vuonna 2014

19.9.2012 20:07

Japanilaisten suosikkihirviö, kerrostalo(korttelin) kokoinen Godzilla saa uuden länsimaisen filmatisoinnin.

Uuden, kolmiulotteisen Godzillan julkaisupäiväksi on nyt vahvistettu 16. toukokuuta 2014.

Uusintaversion viimeksi vuonna 1998 länsimaissa seikkailleesta klassikkoroikaleesta ohjaa Monsters-elokuvan (2010) tehnyt Gareth Edwards.

Melko tuntemattoman käsikirjoittaja Max Borensteinin lisäksi suurta petoa kynäilee liikkeelle David S. Goyer, jonka meriitteihin lukeutuvat muun muassa Christopher Nolanin kaikki kolme Batman-elokuvaa.

Kaksikko rustaa käsikirjoitusta pohjanaan The Expendablesin (2010) käsikirjoittaneen David Callahamin luonnos.

Kärjistetysti Godzillalla on siis koossa kaikki tarpeellinen menestyselokuvaa varten: Callahamin toiminnallinen camp-henki, Goyerin synkkä tarina ja Borensteinin tuoreet visiot yhdistettynä godzillamaista aihetta jo Monstersissa sivunneeseen ohjaajaan.

Kuva Ishiro Hondan vuoden 1954 ei-ihan-niin-3D Godzillasta.

Lähde: Empire

Lisää luettavaa