Guardians of the Galaxy -ohjaaja halusi tehdä suosittuun videopeliin perustuvan elokuvan – tuottajat eivät innostuneet

Onni onnettomuudessa: Guardians of the Galaxy löysi näin itselleen juuri oikean tekijän.

24.2.2017 12:00

Pari heikosti vastaanotettua elokuva-adaptaatiota saanut Hitman-videopeli on ainakin tähän mennessä kelvannut yleisölleen enemmän pelimuodossa kuin valkokankaalla. Mutta olisiko asian laita toinen, jos Guardians of the Galaxyn ohjannut James Gunn olisi saanut näppinsä peliin?

Ohjaaja on Twitterissä paljastanut yrittäneensä tehdä omaa Hitman-elokuvaansa muutama vuosi sitten, mutta saaneensa tuottajilta kielteisen päätöksen. Gunnin mukaan tuottajat eivät olleet valmiita tekemään elokuvasta R-ikärajaluokituksen saavaa räiskintää.

Mielenkiintoista on, että Gunnin suunnittelema ja tuottajille ehdottama elokuva oli ajatustasolla olemassa ennen kuin studio lopulta teki kaksi R-ikärajan saanutta Hitman-elokuvaa. Gunn ei kuitenkaan ole asiasta rikki, sillä kuten itsekin ilmoittaa, olisi tuskin päässyt ohjaamaan Guardians of the Galaxyä, mikäli Hitman olisi toteutunut.

Lähde: IGN

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia