Han Solo -elokuvasta nähtiin ensimmäisen kerran liikkuvaa kuvaa! Tällainen oli tuomio

Tyrmäys vai ylistys?

19.1.2018 05:57

Cinema Blend kertoo, että Han Solo -elokuvasta on nähty ensimmäisen kerran liikkuvaa kuvaa. Väitetysti näin kävi Saksassa.

Saksalainen mies Holger Frick kertoi Facebookissa nähneensä lehdistölle tarkoitetussa esikatselussa pätkän elokuvasta. Huolimatta ennakkoon kuulluista ongelmista elokuvan tuotannossa, Frick kehui näkemäänsä.

– Minun täytyy sanoa, että olen aivan äimänä miten hienolta se näyttää! Alden Ehrenreich on mahtava Han Solona, kuten myös Donald Glover Landona. Emilia Clarke ja Woody Harrelson näyttävät upeilta ja siinä oli ehdottomasti vanhan Star Wars -elokuvan tunnelmaa, Frick hehkutti.

Frick arveli, että Lucasfilm haluaa miellyttää elokuvallaan tällä kertaa alkuperäisten elokuvien tyylistä pitäviä – tiettävästi ilman suurempia riskejä The Last Jedin tyyliin.

Elokuvan ensi-iltaan on enää neljä kuukautta aikaa.

Lähde: Cinema Blend

Lisää luettavaa