Harrison Ford löi Blade Runnerin kuvauksissa Ryan Goslingia kasvoihin – veteraaninäyttelijä vain irvaili

Huumori kukki.

15.12.2016 06:30

Ryan Gosling esiintyy Harrison Fordin kanssa tulevassa Denis Villeneuven ohjaamassa elokuvassa. Kyseessä on Blade Runnerin jatko-osa, jota fanit ovat odottaneet vuosikymmeniä. Alkuperäinen ohjaaja Ridley Scott on mukana tuottajan roolissa.

Kuvauksissa sattui pieni haaveri taistelukohtauksen yhteydessä. Gosling vitsaili tapauksesta, ”ettei sankareitaan pitäisi koskaan tavata.”

– Jep, hän teki sen (löi kasvoihin). Se oli tavallaan kuin siirtymäriitti. Teimme taistelukohtausta ja se vain tapahtui, Gosling selvitti.

Fordilla riittää tilannekomiikkaa, sillä kun Goslingille tuotiin jäitä kasvoja varten, hän työnsikin Goslingin sivuun ja laittoi nyrkkinsä viilentymään. Fordin irvailu ei suinkaan loppunut tähän.

Gosling kertoi, että Ford tuli myöhemmin viskipullon kanssa tapaamaan häntä. Näyttelijä ajatteli, että nyt Ford pahoittelee tapahtuneesta.

Seuraavaksi Ford otti taskustaan juomalasin, kaatoi paukun Goslingille ja kävelikin lopun pullon kanssa pois.

– Hänestä en varmaankaan ansainnut koko pulloa, Gosling tuumi.

Blade Runner 2049 saa Yhdysvaltain ensi-iltansa 6. lokakuuta 2017. Harrison Ford kuvaili Ridley Scottin mukaan elokuvan käsikirjoitusta parhaaksi, minkä hän on ikinä lukenut.

Lähde: The Lad Bible, Cinema Blend

Lisää luettavaa