Aku Hirviniemi tietovisassa: ”Justin Timberlake on Amerikan Aku Hirviniemi”

16.5.2014 17:10

Episodin tietokilpailussa testataan, mitä elokuvien tekijät tietävät omista ja toistensa elokuvista. Kilpailuvuorossa Aku Hirviniemi.

Teksti: Jussi Huhtala
Kuva: Jari Lam

1. Kuka esitti vallesmannia elokuvassa Härmä?
Kari Hietalahti

Oikein.

2. Mihin vuoteen Taru Mäkelän ohjaama Mieletön elokuu sijoittuu?
Olin ehkä sekunnin kuvissa. Sanon 1968.

Väärin. Oikea vastaus on 1962.

3. Mikä oli Jukka Rasilan roolihahmon nimi ja ammatti elokuvassa Herra Heinämäki ja Leijonatuuliviiri?
Eikös se ollut poliisi? Nimeä en muista.

Oikea vastaus on poliisi Mauri Mutka. 0,5 pistettä.

4. Kumpi sai enemmän katsojia: Varasto vai 21 tapaa pilata avioliitto?
Kummatkin oli menestyksiä. Sanoisin, että 21 tapaa pilata avioliitto vei voiton.

Oikein.

5. Mitä roolihahmoa Vesa Vierikko esitti Hobitit-tv-sarjassa?
Varmaan sama roolihahmo kuin Suomenlinnan kesäteatterissa eli Gandalf.

Oikein.

Yritin saada houkuteltua Vesaa tekemään pienen pistokeikan Gandalfina 30-vuotispäivilleni, mutta se tuli ihan omana itsenään. Kyllä se kelpasi silleenkin.

6. Minkä elokuvasi ikärajaa nostettiin runsaan katsojapalautteen takia?
Mulla on mielikuva että Varaston ikärajaa on nostettu ja Taru Mäkelä syytti siitä mua, mutta en kuollaksenikaan muista mikä se syy oli.

Oikein. Varaston ikäraja nousi katsojapalautteen takia seitsemästä kahteentoista.

Nyt muistan. Tämä ei varmaan ole varsinainen syy, mutta joku katsoja oli nähnyt kuvani julisteessa ja mennyt lastensa kanssa katsomaan elokuvan, jossa kiroillaan ja harrastetaan seksiä. Hän oli suivaantunut, että kun tämä Munamieskin on mukana, niin senhän pitäisi olla koko perheen elokuva.

7. Mikä oli Härmä-elokuvan englanninkielinen nimi?
Meillä oli Esko Salmisen ja kumppanien kanssa tarkoitus tehdä Härmästä varjoversio nimeltä Spärmä, ja pääosissa olisi tietty ollut Mikko Heppilampi ja Pamela Mela. Eskokin oli ihan mukana, ja sanoi että voi jonkun saunakohtauksen tehdä, mutta tuskin se on Spärmä. Se viittaa jotenkin Pohjanmaahan… Helkkari, ei tule mieleen.

Oikea vastaus on Once Upon a Time in the North.

8. Minkä elokuvasi yksi käsikirjoittajista oli Kauko Röyhkä?
Lyö ihan tyhjää. Röyhkä on hieno taiteilija, kaikki kunnia hänelle.

Oikea vastaus on Aleksis Kiven elämä.

9. Kuka esitti lääkäriä elokuvassa Aleksis Kiven elämä?
Jouko Turkka.

Oikein.

Se on hauskaa, että kaikki muut näyttelevät siinä turkkalaisittain paitsi Turkka itse.

10. Esitit Dustyn ääntä Lentsikoissa. Kuka esitti alkuperäistä ääntä?
En muista, koska se ei herättänyt kelloja. Olen kysynyt studiolta, jotta pystyisin brassailemaan sillä. Joku nobody.

Oikea vastaus on Dane Cook.

11. Esitit Boo Boon ääntä Jogi-karhussa. Kuka oli siinä alkuperäinen ääni?
Tämän muistan. Se oli Justin Timberlake. Sinänsä luonnollista, koska Justin Timberlake on Amerikan Aku Hirviniemi.

Oikein.

12. Pamela Tola esitti vaimoasi elokuvassa 21 tapaa pilata avioliitto. Mikä on vaimon etunimi?
Näitä mä pelkäsin. Olen toivottoman huono muistamaan omien saatika vastanäyttelijöiden roolihahmojen nimiä jälkeenpäin. Muistan että olin itse Jouni. Sanon Saara.

Väärin. Oikea vastaus on Elli.

13. Pamela Tolan roolihahmo Härmässä oli Aino, mutta kuka esitti Ainoa elokuvassa 21 tapaa pilata avioliitto?
Hellenin Essi.

Oikein.

14. Esitit Aulis Kiviojaa Timo Koivusalon Täällä Pohjantähden alla -filmatisoinnissa. Kuka esitti samaa roolihahmoa Edvin Laineen versiossa?
(Pitkä hiljaisuus.) Nyt pistit pahan. En muista.

Oikea vastaus on Harri Laurikka.

15. Minkä elokuvan alkuteksteissä Krista Kososen nimi kirjoitettiin Krist Kosonen?
En keksi muuta kuin Riston.

Oikein.

16. Mikä oli Jope Ruonansuun roolihahmon nimi Varastossa?
Nimeä en muista, mutta kun roolihahmoni Raninen sai potkut, niin se tuli tilalle. Joku tällainen mitä otetaan kortistosta. Sehän vain makaili ja luki Tex Willereitä.

Oikea vastaus on Ykä. Hyvästä yrityksestä 0,5 pistettä.

17. Kuka seuraavista ei näytellyt elokuvassa Kotirauha: Aake Kalliala, Asko Sarkola, Esko Salminen?
Esko ei ollut mukana. Poikansa Kristo oli.

Oikein.

18. Mitä sukua Risto-elokuvan roolihahmosi Pasi G. Happonen on Risto Kaskilahden roolihahmolle vai onko mitään?
Ainakin väittää olevansa pikkuserkku.

Oikein.

19. Välitalon veljekset ovat Härmä-elokuvan kaksi keskushahmoa. Mitkä ovat heidän nimensä ja ketkä heitä esittävät?
Olisiko Mikko Leppilampi ollut Esko? Tilkasen Lauri… tämä pitäisi tietää. Se oli Matti.

Oikein.

20. Sinusta on tehty postimerkki Harjakaisen hahmossa. Missä hahmossa Esko Salminen on samassa postimerkkisarjassa?
Eskolla on muistaakseni kukkaseppele päässä, ja muistelen että kuva on Kuningas Learista.

Oikein.

Yhteensä 13/20 pistettä.

Aiemmat kisaajat:

Aleksi Mäkelä ja Heikki Vihinen 15,5/20
Johanna Vuoksenmaa 13/20
Lauri Nurkse 11,25/20 pistettä

Lisää luettavaa