Hollywood-näyttelijätär syyttää kuuluisaa ohjaajaa seksuaalisesta häirinnästä – paljasti nimen

Kovia syytöksiä ohjaajaa kohtaan.

13.2.2017 05:35

Suomessa ehkä parhaiten Will & Grace -sarjasta tunnettu Debra Messing teki vakavan syytöksen ohjaaja Alfonso Arauta kohtaan.

Useissa Hollywood-elokuvissa ja tv-sarjoissa esiintynyt Messing näytteli vuonna 1995 Araun elokuvassa Rakkauden pilvitarha. Toinen elokuvan päätähdistä oli Keanu Reeves.

Messing väittää Araun ahdistelleen häntä seksuaalisesti elokuvan kuvauksissa. Kyseessä oli Messingin ensimmäinen iso Hollywood-elokuva.

Messingin mukaan toisena kuvauspäivänään hän teki kohtausta, jossa Reevesin hahmo löytää Messingin hahmon sängystä toisen miehen kanssa. Arau vaati väitetysti Messingin olevan kohtauksessa alasti, vaikka Messing ei ollut suostunut alastomuuteen sopimuksessaan.

Messingin agenteista ei ollut apua, sillä he tiettävästi sanoivat tähdelle, että hän saisi potkut, jos ei tee kohtausta. Messingin mukaan ohjaaja Araun tunteet niin ikään kuumenivat:

– Sinun työsi on riisua ja sanoa repliikit. Siinä se. Sinun pitäisi olla kiitollinen tästä roolista! Arau oli täräyttänyt.

Kun kohtausta oli alettu kuvata, Arau oli väitetysti halunnut asetella Messingin päällä olevaa lakanaa. Näyttelijätär sanoo, että Arau nosti lakanan, tutki hänen alastonta vartaloaan ja tiputti sen jälkeen lakanan hänen alastoman vartalonsa päälle ”kuin käytetyn nenäliinan.”

Päivän kuvausten aikana Messing joutui olemaan vain lakana hiukan peittonaan Araun päättäessä kamerakulmista. Ohjaaja ei väitetysti puhunut Messingille mitään, paitsi huusi välillä tyyliin: ”Ei, peitä nännisi!” tai ”Peitä perseesi!”

Messing sanoi, että kaiken tämän trauman jälkeen elokuvassa ei näkynyt kuin hänen alaston selkänsä. Tähden mukaan koko tapaus oli eräänlaista Araun valtapeliä, jonka tarkoituksena oli osoittaa dominanssia ”solutasolla” käyttäen alistamista sekä riistämällä ylpeys ja oma tahto.

Lähde: Fox News

Lisää luettavaa