Hollywood-tähti sai totaalisen raivokohtauksen kuvauspaikalla – katso video

15.4.2015 03:35

Päivitys 16.4.2015 klo 1:02. Raivokohtaus osoittautui huumorisivusto Funny or Dien pilaksi. Lisätietoa täältä.

Dennis Quaid ei ole ensimmäinen, joka on päässyt julkisuuteen kyseenalaisista ansioista kuvauspaikalla. Vuonna 2008 nettiin vuosi ääninauha Christian Balen raivoamisesta Terminator – Pelastus -elokuvan kuvauksissa. Pahaa-aavistamaton työntekijä oli kävellyt paikalle toisen kerran kohtauksen kuvauksen aikana ja tämä oli riittänyt Balen totaalikilahtamiseen.

Quaidin tapauksessa kävi ilmeisesti samalla tavalla. Joku kävelee paikalle ja – totaalikilahdus. Netissä on kiistelty, onko video aito vai näytelty pätkä, mutta ainakin allekirjoittanut olisi valmis lyömään euroja pöytään sen puolesta, että pätkä on aito. Tai sitten Dennis Quaid on pitänyt aiemmin piilossa Al Pacino -luokan taidot osoittaa raivoa kameran edessä. Jotkut ovat myös epäilleet, että video olisi talk show -isäntä Jimmy Kimmelin tempauksia, mutta suuren kirosanojen määrän takia sekin lienee epätodennäköistä.

Quaid huutaa muun muassa: ”En saa edes yhtä lausetta sanottua, kunnes tämä *ulkku alkaa kuiskaamaan korvaasi!”, ”Älä *ittu kutsu minua Dennikseksi!” ja ”Olen täällä tekemässä työtäni! Minä olen ammattilainen! Tämä on hevosen paskaa! Minulla on nämä *itun zombiet vielä katseltavani! Lauma nynnyjä vahtaa minua ja tämä helvetin vauva! Tämä on roskaa!”

Video löytyy alta.

Kuva: Vantage Point – Askeleen edellä

Lähteet: The Hollywood Reporter, Youtube

(Episodi/MLE)

Lisää luettavaa