Netflixin ehkä arvostetuin alkuperäistuotanto, poliittinen draamasarja House of Cards on edennyt kolmannelle tuotantokaudelle. Kaikki kolmannen kauden 13 jaksoa tulevat Netflix-palveluun perjantaina 27. helmikuuta. Saimme kuusi jaksoa ennakkokatseluun.
Teksti: Jussi Huhtala
Kuvat: David Giesbrecht / Netflix
Toisen kauden lopulla Kevin Spaceyn esittämä Frank Underwood nousi Yhdysvaltain varapresidentistä presidentiksi. Kolmannen kauden alussa hän istuu virassa, mutta se ei tarkoita, että hän voisi lopettaa poliittisen vehkeilyn ja manipuloivan käytöksen – pikemminkin päinvastoin. Kesken kauden presidentiksi nousseella Underwoodilla on vain puolitoista vuotta aikaa seuraaviin vaaleihin, joten hänellä ei ole hetkeäkään hukattavanaan.
Claire Underwoodista (Robin Wright) on tullut ensimmäinen nainen, mutta hänkään ei aio jäädä pelkästään siitä nauttimaan. Claire haluaa rakentaa omaa uraa ja pyrkii korkeaan YK-virkaan, mutta presidentin vaimon asema ei välttämättä helpota asiaa.
Presidentiksi tulon myötä Frankin on keskityttävä sisäpolitiikan lisäksi myös ulkopolitiikkaan. Juonikuvioihin tuleekin mukaan muun muassa Lähi-idän konflikti sekä Venäjän presidentin vierailu, johon ottavat osaa myös omana itsenään esiintyvät Pussy Riotin jäsenet, jotka aiheuttavat hämmennystä Valkoisessa talossa. Vladimir Putinia ei sentään nähdä, vaan Venäjän presidentti on nimeltään Viktor Petrov, jota esittää hieman Putinia muistuttava tanskalaisnäyttelijä Lars Mikkelsen. Venäjän presidentistä on tehty sarjassa moukkamainen öykkäri, joka juottaa isännilleen väkisin vodkaa ja suutelee pyytämättä ja yllätyksenä presidentin vaimoa suoraan suulle.
Kolmannen kauden alussa isoon rooliin nousee myös Frankin neuvonantaja Doug Stamper (Michael Kelly), joka tosin on joutunut syrjään pitkään jatkuneen sairaalajakson takia. Pahoinpitelyn uhriksi joutunut Doug toipuu vähitellen vammoistaan, mutta Frank ei halua ottaa puolikuntoista miestä takaisin töihin. Luottomiehen asemansa menettänyt Doug ei tyydy tilanteeseen.
Kolmannella kaudella House of Cards jatkaa sitä, mihin katsoja on aiemminkin tottunut. Visuaalisesti tyylikäs ja älykkäästi kirjoitettu sarja tempaa otteeseensa heti jo ensimmäisessä kohtauksessa, joka osoittaa Frankin häikäilemättömyyden ja suoranaisen pahuuden, kun hän häpäisee kuolleen isänsä muiston karmealla tavalla. Tuttuun tyyliin Frank välillä rikkoo neljännen seinän ja puhuu suoraan katsojalle.
Mikä sitten sarjassa on uutta? Ei välttämättä mikään, ellei ota huomioon sitä, että politiikka on laajentunut Washingtonin maailmasta globaaleihin ympyröihin.
Näin hienossa sarjassa minkään ei tarvitsekaan radikaalisti muuttua. Beau Willimon ja muut sarjan taustavoimat tekevät tällä hetkellä parasta televisiodraamaa, mitä tarjolla on. Ja nykyisessä lukuisten laatusarjojen tarjonnassa se ei ole aivan vähän.