Menestyssarja House of Cards jatkuu, mutta menettää avaintekijänsä

29.1.2016 11:20

Netflixin vankassa suosiossa säilyvä House of Cards jatkuu vielä ainakin viidennen kauden verran, ilmoittaa The Hollywood Reporter.

Samalla sarja menettää kuitenkin myös yhden tärkeimmistä tekijöistään, showrunner Beau Willimonin, jonka kynästä koko sarja on saanut alkunsa ja pysynyt ihmisten suosiossa. Willimon sanoo omassa tiedotteessaan olevansa kiitollinen koko työryhmälle, mutta kokee samalla, että viiden vuoden jälkeen on aika siirtyä kohti uusia ponnisteluja.

THR:n lähteen mukaan Willimon aikoo ryhtyä kirjoittamaan uutta näytelmää lopeteltuaan työt House of Cardsin parissa. Willimon nousi ihmisten tietoisuuteen Farragut North -näytelmällään, joka adaptoitiin myöhemmin George Clooneyn ohjaamaksi The Ides of March -elokuvaksi.

Vielä ei tiedetä, kuka ottaa Willimonin paikan House of Cardsin showrunnerina. Sarjan neljäs kausi tulee Netflixin ohjelmistoon 4.3.2016.

(Episodi/ML)

 

Lisää luettavaa