Hurjaa! X-Men: Dark Phoenix on yksi kaikkien aikojen kalleimpia elokuvia – budjetti kasvoi tähtitieteelliseksi

Tämä tuli kieltämättä yllätyksenä.

15.1.2019 13:33

Simon Kinbergin tuleva X-Men: Dark Phoenix on ollut jonkinlaisessa tuotantohelvetissä. Elokuva kuvattiin jo valmiiksi, mutta lopulta siihen päätettiin tehdä kattavia lisäkuvauksia, sillä tekijät eivät olleet tyytyväisiä elokuvan loppukolmannekseen.

Emme voi vielä tietää johtuivatko uusintakuvaukset Disneyn Fox-kaupasta vai ei. Liittyivätkö ne jotenkin MCU:hun? Saavatko fanit jättimäisen yllätyksen vai tapetaanko kaikki nykyiset Ryhmä-X:läiset?

Fanien innostus on kuitenkin laskenut hiljalleen, sillä elokuva myöhästyy neljällä kuukaudella.

Nyt on vieläpä raportoitu, että uusintakuvaukset maksoivat niin paljon, että elokuvan budjetti on noussut 200 miljoonan dollarin tietämille.

Moni taho uskoo elokuvan tulevan floppaamaan pahasti. Sillä ei tosin ole enää mitään väliä, koska Dark Phoenix on Foxin viimeisimpiä elokuvia.

Leffassa nähdään James McAvoy, Jennifer Lawrence, Michael Fassbender, Nicholas Hoult, Tye Sheridan, Kodi Smit-McPhee, Sophie Turner ja Alexandra Shipp sekä Jessica Chastain pahiksena.

Ensi-ilta kesäkuun alussa.

Lähde: Geek Tyrant

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia