I want to believe! Saako kulttisarja X-Files vielä uuden kauden?

X-Filesin kymmenes kausi lämmitti faneja hyvin monella tavalla. Osa katsojista murisi uuden kauden takia kuin reptiliaani Siriukselta ja toinen puoli muuttui japanilaisiksi kawaii-tytöiksi, koska kokivat niin ihanan kivan nostalgia-aallon värisevän hyväilevästi lävitseen.

18.5.2016 14:25

Olipa se sitten kuinka hyvänsä, niin Foxin pomo Dana Walden kuitenkin ilmoitti juuri, että sarjan luoja Chris Carter sekä näyttelijät Gillian Anderson ja David Duchovny ovat valmiina kuvaamaan vielä ainakin yhden kauden.

”Uskon, että jokainen on vielä mukana jatkoa varten”, Walden sanoo.

Sarjan tähdillä on muita hommia aikataulussaan, joten kuvauksia saamme luultavasti odottaa hieman pidempään. Uusi X-Files sai kuitenkin loistavat arviot, joten Fox haluaa varmasti nähdä uuden kauden kanavallaan.

”Toivottavasti meillä on jotain uutta kerrottavaa samaan aikaan ensi vuonna”, Walden kertoo.

Lähde: io9

Lisää luettavaa