Ihme että Leonardo DiCaprio on vielä hengissä – katso lista tavoista, joilla hän on lähes heittänyt henkensä

15.12.2015 05:31

Vauhdikas elämä sisältää riskinsä. Leonardo DiCaprio kertoi omista läheltä piti -tilanteistaan Vanity Fair -lehdelle.

1. Leo vs valkohai

”Valkohai hyökkäsi haihäkkiini, kun olin sukeltamassa Etelä-Afrikassa. Puolet sen ruumiista oli häkin sisäpuolella ja se haukkailli kidallaan… Tipahdin ikään kuin häkin pohjalle ja yritin olla matalana. Valkohai haukkaisi viisi tai kuusi kertaa kädenmitan matkalta päästäni. Minulle sanottiin, ettei tällaista ole tapahtunut 30 vuoteen. Hai käänsi itsensä pois häkistä. Minulla on se videolla. Se oli mielipuolista.”

2. Leo vs Delta Airlines

”Olin bisnesluokassa, kun moottori räjähti silmieni edessä. Se oli juuri ”Sully” Sullenbergin Hudsonjoen hätälaskeutumisen jälkeen. Istuin ja katsoin siipeä ja koko siipi peittyi tulipalloon. Olin ainoa, joka katsoi sitä sillä hetkellä ja tämä jättimäinen turbiini räjähti kuin komeetta. Se oli hullua. He sulkivat kaikki moottorit muutamaksi minuutiksi, joten me vain liidimme ilman minkäänlaista ääntä eikä kukaan koneessa sanonut mitään. Se oli surrealistinen kokemus. He käynnistivät moottorit uudelleen ja teimme hätälaskun JFK:lle”

3. Leo vs laskuvarjot

”Olin tuossa jokin aika sitten laskuvarjo-onnettomuudessa. Se oli tandemhyppy. Aukaisimme ensimmäisen varjon. Se oli solmussa. Herrasmies jonka kanssa hyppäsin leikkasi sen irti. Putosimme ilman varjoa noin 5-10 sekuntia lisää. En edes ajatellut varavarjoa, joten ajattelin että syöksymme kuolemaamme. Hän aukaisi varavarjon ja sekin oli solmussa. Hän vain heilutti ja heilutti sitä, samalla kun kaikki ystäväni olivat meitä paljon korkeammalla ja se lopulta aukesi.”

4. Leo vs maapallo

”Hauskin hetki oli, kun laskuvarjohyppääjä sanoi minulle, että luultavasti katkaisen jalkani alastulossa, koska laskeudumme nyt liian lujaa. Näen elämäni välähtävän silmieni edessä ja hän sanoo vielä toisen kerran, että jalkani katkeavat. Teimme alastulossa ikään kuin kärrynpyörän. Paljon kolhuja, muttei katkenneita jalkoja.”

Kuva: The Revenant

Lähde: Vanity Fair

(Episodi/MLE)

Lisää luettavaa