Ikitiellä totuus on tarua ihmeellisempää

Tommi Korpela ja AJ Annila ovat tunteneet toisensa jo vuosikausia, mutta Ikitie on heidän ensimmäinen yhteinen pitkä elokuvansa. Annilaa epäilytti tarttua historiallisen elokuvan ohjaksiin, mutta Antti Tuurin romaani vakuutti hänet.

Kotimainen suurtuotanto Ikitie kaivaa esiin palan vaiettua historiaa. Elokuva perustuu Antti Tuurin samannimiseen romaaniin. Kirja ja elokuva pohjautuvat tositapahtumiin, joita on vaikea uskoa todeksi. Jussi Ketola (Tommi Korpela) haetaan yöllä kotoaan ja kuljetetaan itärajalle. Muiluttajien on määrä ampua Ketola, mutta hän pääsee pakoon. Rajan toisella puolella Neuvostoliitto ottaa suomalaisen avosylin vastaan.

AJ Annila ei ehkä ollut itsestäänselvin ohjaaja 1930-luvun Neuvostoliittoon sijoittuvalle elokuvalle kung-fu-seikkailu Jadesoturin (2006) ja kauhuelokuva Saunan (2008) jälkeen. Hän luki tuottaja Ilkka Matilan pyynnöstä Tuurin romaanin, ja se oli siinä.

– Luin kirjan yhdeltä istumalta, ja se kolahti todella kovaa. En osaa sanoa miksi liikutuin, mutta halusin lähteä tutkimaan aihetta lisää, Annila kertoo.

Oikeastaan Ikitie ei projektina lopulta eronnut Annilan aiemmista elokuvista, jotka myös sijoittuvat menneisyyteen. Niitä varten luotiin kokonaisia maailmoja, kuten Ikitiessäkin.

– Tietyllä tavalla se maailma Neuvostoliitossa, tämä pikku-Amerikka siellä Karjalassa, on uskomattomampi ja mielikuvituksellisempi kuin Jadesoturin ja Saunan maailmat yhteensä. Tässä elokuvassa totuus on tarua ihmeellisempää.

Annilan haasteena oli asia, joka vaivaa kotimaista elokuvaa aina: miten saada elokuva tehtyä annetussa ajassa niin, että siitä ei tule tappavan tylsä mutta niin, että siitä ei jää puuttumaan mitään.

– Monta asiaa tekijät saavat tänä päivänä olla, mutta auta armias, tylsiä me emme saa olla. Minulle tuli sellainen hassu olo, kun teimme elokuvan ääniä, että taisimme toivottavasti onnistua, sanoo Annila.

Suurin haaste oli tehdä elokuva, jossa on yli viisikymmentä puheroolia. Sitä suuremmalla syyllä oli tärkeää, kuka elokuvan pääosaan tulee.

– Sen jälkeen, kun Tommi Korpela lupautui päärooliin, ei mitään haasteita enää ollutkaan, Annila kehuu.

Annilalla ja Korpelalla on erikoinen tausta. He työskentelivät yhdessä ensimmäistä kertaa tehdessään Ylelle The Heroes of the Baltic Sea -merirosvoseikkailua. Korpela on kuitenkin nähnyt

Annilan jo lastenrattaissa ja seurannut hänen kasvamistaan pikkupojasta ohjaajaksi asti. Annila tutustui videokameraan jo pienenä. Hän teki Jalmari Helanderin ja Korpelan velipojan kanssa omia elokuvia.

– AJ on isäni puolelta perhetuttu. Jälkeenpäin on mieletöntä muistella, miten he kehittyivät. Vaikka videot olivat aina aika päättömiä, hirveästi ammuttiin ja tapettiin ihmisiä, siellä oli aina sellaisia pysähdyttäviä kohtia, että tuohan näytti aika hienolta. Heidän lahjakkuutensa ja perehtyneisyytensä esikuviin näkyi jo varhaisessa vaiheessa, Korpela muistelee.

 

Tarina on synkkä, mutta Ketolan näytteleminen ei ollut Korpelalle henkisesti raskasta. Korpelan mukaan yksittäiset rankat kohtaukset ovat vain herkkua näyttelijälle. Haastavaa oli pitää keskittyminen yllä koko pitkän projektin ajan ja saada lopputuloksesta tasapainoinen. Piti myös miettiä, miten niin synkkään tarinaan saisi ujutettua myös valoa ja huumoria.

– Miten sitä naamaa jaksaisi katsoa tunti ja 40 minuuttia, se siinä on haastavaa. Täytyy pitää mielessä se, ettei liikaa vellottaisi patetian altaassa, Korpela sanoo.

Autenttiset kuvauspaikat haastoivat Korpelaa fyysisesti. Elokuva kuvattiin Virossa, ja yksi kuvauspaikka oli luola, jossa ei kahteenkymmeneen vuoteen oltu tehty mitään.

– Luolat Tallinnassa, jossa kuvasimme, olivat niin helvetin paskaisia. Koko muulla ryhmällä oli hengityssuojaimet ja kypärät päässä, kun itse makasin mahallani siellä maassa. Sain sieltä jonkun keuhkopöpön, kun pari päivää rymyttiin siellä.

Elokuvassa käsitelty vaiettu historia ei ollut Korpelallekaan entuudestaan täysin tuttua. Lukuisia suomalaisia muutti 1900-luvulla Yhdysvaltoihin rakentamaan parempaa tulevaisuutta. 1930-luvulla talouslaman myllerryksessä yli 6 000 tulevaisuudenuskoista suomalaista lähti rakentamaan uutta, entistä parempaa maailmaa Neuvostoliittoon. Stalinin vainojen myötä työläisten paratiisi muuttui joksikin aivan muuksi.

Korpelalle tuli yllätyksenä, kuinka suuri määrä suomalaisia muutti aikoinaan Yhdysvalloista Venäjälle, ja kuinka vilkas paikka Petroskoista tuli.

– Petroskoi oli silloin aika omituinen paikka, ja siellä on kuulemma edelleen korttelinpätkä, joka on jenkkien rakentama. Oli paljon jazz-kapakoita, villiä ravintolaelämää ja baseballia. Siellä oli silloin oikeasti baseball-liiga: oli jenkkien, venäläisten ja poliisien joukkueet. Hetken Stalin hourupäisyyksissään ajatteli, että siitä tulee kansallislaji.

Toinen yllätys oli, kuinka täysin yhdysvaltalaiset käänsivät selkänsä omilleen.

– Se ei ollut pelkästään Stalinista kiinni. Kun ihmiset halusivat alkaa lähteä pois, jenkkien lähetystöstä sanottiin, että olette puolenne valinneet. Sieltä ei päässyt kuin ihan kourallinen ihmisiä takaisin silloin, kun tunnelma tiivistyi.

 

Korpela kehuu vastanäyttelijöitään ja yhteistyötä Annilan kanssa. Annila antoi näyttelijöille paljon liikkumavaraa ja otti vastaan myös heidän ehdotuksiaan. Erityisesti Korpelan mieleen jäi yhteistyö Hannu-Pekka Björkmanin kanssa. Björkmanin hahmo on Kallonen, joka auttaa Ketolaa uuteen alkuun Neuvostoliitossa. He kävivät roolihahmojensa suhdetta tarkasti läpi ennen kuvauksia sekä harjoittelivat ja kehittivät kohtauksia yhdessä.

– Saimme tehtyä paljon etukäteen, joten oli tosi herkullista näytellä yhdessä, toteaa Korpela.

Naispääosaa näyttelee tanskalainen Sidse Babett Knudsen. Hänen hahmonsa Sara auttaa Ketolaa sopeutumaan kolhoosin arkeen. Pikkuhiljaa ja tavallaan olosuhteiden pakosta heidän suhteensa kehittyy arkista avuliaisuutta syvemmäksi.

Vaikka Babett Knudsen tuli mukaan kesken kuvausten, hän oli miettinyt roolinsa tarkkaan.

– Hänellä oli todella hyviä ehdotuksia siihen, miten suhteemme kannattaisi hänen mielestään esittää, Korpela kehuu.
Kuvaukset olivat välillä odottelua ja ajan kuluttamista. Korpela kertoo Babett Knudsenin kerran suuttuneen hänelle, kun hän nauroi tämän hyttyskammolle. Varsinkin kolhoosielämää kuvattaessa hyttysiä oli paljon.

– Hän käytti paljon hyttysmyrkkyä, se oli ihan järjetöntä se suihkuttaminen. Kerran sanoin, että silmiin ei kannata ehkä sitä suihkuttaa. Sidse oli todella raivona niistä hyttysistä.
Päänäyttelijöillä oli vapaa-ajallaan hauskoja kiusallisia kohtaamisia. Kuvaukset alkoivat valon takia usein vasta iltapäivällä ja jatkuivat myöhään yöhön. Yöunien ja aamiaisen jälkeen näyttelijät tappoivat monesti aikaa kylpylöissä.

– Erikoista joo, että siellä lilluttiin. Usein kun avasi infrapunasaunan, Sidse istui siellä yksin ja se oli jotenkin liian intiimiä mennä sinne. Hän oli kova saunomaan.

 

Heinäkuussa Korpela matkustaa Hampuriin tekemään saksalaisyhteistyötä. Hän esittää saksalaisen perheen suomalaista isää, jolla on kaksi lasta.

– Se on oikeastaan niiden poikien tarina. Olemme heinäkuun Hampurissa ja sitten menemme kuvaamaan Kokkolan lähettyville järven rannalle, jonne elokuvan saksalaisperhe tulee kesälomalle.

Lisäksi työn alla on virolaisen ohjaajan Veiko Õunpuun arktinen draama The Last Ones, joka kuvataan pääosin Suomessa ja suomalaisilla näyttelijöillä.

– Sitä kuvaamme Lapissa. Se on mielenkiintoista, olen pitänyt Veikon leffoista ja on kiva, että hän tulee tekemään elokuvan Suomeen, sanoo Korpela.

AJ Annilalta ei vielä uskalla odottaa uutta kotimaista genre-elokuvaa Jadesoturin ja Saunan hengessä. Hän on ollut mukana useammankin yhdysvaltalaisprojektin kehittelytöissä, mutta elokuvien etenemisestä on mahdotonta sanoa vielä mitään. Elokuvat ovat varmoja vasta sitten, kun ne ovat valmiita.

– Maailma on täynnä surullisia tarinoita elokuvista, jotka kaatuvat vasta jälkituotannossa, Annila toteaa.

Suomessakin elokuvatuotanto kaatuu usein samoihin asioihin kuin Yhdysvalloissa. Monesti syynä ovat aikataulu- tai rahoitusongelmat. Annilan mukaan amerikkalaisessa elokuvanteossa asiat ovat kuitenkin huomattavasti enemmän levällään kuin Suomessa.

– Olemme Suomessa tottuneet siihen, että tuottajat ja rahoittajat paneutuvat asioihinsa. Olemme tottuneet siihen, että kun Suomessa pidämme palaverin, tiedämme sen jälkeen missä mennään. Yhteisiä asioita on sovittu, tai sitten on sovittu, että lopetamme tähän, hän tiivistää.

Tällä hetkellä kehitysvaiheessa on trilleri Every Good Boy Does Fine, jonka tuotannon Annila toivoo käynnistyvän pian.

– En mitään muuta toivo, kuin että saisin tehdä elokuvia. Minä en mitään muuta tässä maailmassa ikävä kyllä osaa, ja toivottavasti opin tämänkin pikkuhiljaa paremmin.

Aiheet:

Aiheeseen liittyvät elokuvat