Ikoninen Brigitte Bardot haukkuu MeToo-liikkeen: ”Tekopyhää, naurettavaa”

Ikoninen Brigitte Bardot haukkuu tuoreessa haastattelussa MeToo-liikkeen ja sen vetovoiman Hollywood-näyttelijöiden keskuudessa.

18.1.2018 09:47

Bardot kertoo haastattelussa, ettei halua yleistää sanomisiaan kaikkiin naisiin, vaan puhuu ”suuresta osasta julkitulleista tapauksista, jotka ovat tekopyhiä ja naurettavia.”

Variety uutisoi 83-vuotiaan Bardot’n Paris Matchiin antamasta haastattelusta.

Hänen mukaansa liike vie huomion kaikilta niiltä tärkeiltä teemoilta, joista voisi oikeasti keskustella. Hän sanoo myös, ettei ole koskaan joutunut seksuaalisen häirinnän kohteeksi. Bardot’sta tuli kansainvälinen seksisymboli vuoden 1956 …Ja Jumala loi naisen -elokuvan ansiosta.

– Se oli mukavaa, kun minulle kerrottiin, että olen kaunis tai että minulla on kiva pieni pylly. Tällaiset kehut ovat mukavia, Bardot sanoo haastattelussa.

Hän kertoo myös, että on ihan normaalia, että näyttelijättäret yrittävät liehitellä tuottajia, jotta saisivat roolin elokuvissa, ”ja täten, jotta heistä puhuttaisiin enemmän, he väittävät, että heitä ahdistellaan”.

– Todellisuudessa tämä ei auta heitä yhtään, se vain satuttaa heitä enemmän, Bardot lisää.

Bardot jäi eläkkeelle näyttelemisestä vuonna 1973 ja keskittyi taistelemaan eläinten oikeuksien puolesta. Hän perusti Brigitte Bardot Foundation for the Welfare and Protection of Animals -järjestön vuonna 1986.

Lisää luettavaa