Illalla tv:ssä: Loistavasti kehittyvä rikoselokuva – mutta pilaako kaikkien aikojen oudoin loppu kokemuksen?

Hyvä leffa joka tapauksessa.

15.2.2019 14:03

Televisiosta päästään katselemaan tänään Sean Pennin ohjaama elokuva Kunniasanalla (2001). Pääosissa nähdään roolissaan tälläkin kertaa loistava Jack Nicholson.

Kunniasanalla-elokuvasta olisi kenties voinut tulla muistettava leffa, jonka pariin olisi katsoja halunnut aina silloin tällöin palata. Voikin olla, että sen kyseenalainen loppu vei tämän kunnian elokuvalta.

Enempää lopusta paljastamatta, sen nähtyään voi tuntua, ettei elokuvaa enää halua katsoa uudestaan. Sen verran hämmentävästä kokemuksesta on kyse.

Elokuva kertoo eläkkeelle jääneestä poliisista (Nicholson), joka alkaa selvitellä karmivaa rikosta. Tarina muhii hiljalleen ja pitää varsin mukavasti otteessaan. Katsoja on täysillä mukana elokuvan lähentyessä loppuaan. Mutta sitten…

Nicholsonin lisäksi elokuvassa nähdään muun muassa Benicio Del Toro, Patricia Clarkson, Helen Mirren, Robin Wright, Vanessa Redgrave ja Aaron Eckhart.

Elokuva näkyy MTV3-kanavalta tänään 15.2.2019 kello 22.35.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia