Illalla tv:ssä: Margot Robbie kävi seksikohtauksessa väkivaltaiseksi – seikkailutoiminta onnistuu viihdyttämään vain hetkittäin

IMDb-arvosana on 6,2.

17.9.2020 14:51

Illalla esitetään televisiosta elokuva Tarzanin legenda (2016).

On kulunut useita vuosia siitä, kun Tarzan lähti viidakosta elääkseen John Claytonina Englannissa rakastettunsa Janen kanssa. Mutta sitten parlamentti pyytää häntä palaamaan Kongoon tarkkailijaksi, eikä hän tiedä olevansa vain pelinappula hengenvaarallisessa pelissä.

Margot Robbie sai ohjaajalta kuvauksissa tehtävän:

– Se on hänelle maanläheinen hetki, kun hän nauttii seksistä Alexin kanssa. Joten pyysin häntä läpsäisemään Alexia rakastelun aikana. Lyö häntä, ohjaaja Yates kertoi aikoinaan.

– David halusi sen olevan alkukantaista ja eläimellistä, joten hän patisteli meitä siihen. Kun hahmot tapaavat ensimmäisen kerran, he ovat sivistyneitä. Mutta ensimmäisessä seksikohtauksessa he menevät takaisin viidakkoon, Skarsgård puolestaan tuumi.

Elokuva näkyy Subilta tänään kello 23.30.

Lisää luettavaa