Illalla tv:ssä: Tositapahtumiin perustuva rikosleffa – pääosanäyttelijä löi kuvauksissa toista tähteä kännissä turpaan!

Melkoiset kuvaukset!

25.9.2018 15:03

Ensi yön puolella televisiosta nähdään yökyöpeleiden ratoksi varsin hyvä leffa Lawless (2012).

Tositapahtumiin perustuva tarina kertoo Bondurantin veljeksistä, jotka kieltolain aikaan ajautuvat viinan salapolttajiksi. Pian osingoille pyrkivät myös kierot viranomaiset.

Pääosia elokuvassa esittävät Tom Hardy ja kaikenlaisissa kohuissa keitetty Shia LaBeouf. LaBeouf meni roolinsa tulkitsemisessa melkoisen pitkälle, sillä hän joi kuvausten aikana pontikkaa sekä löi Hardya kasvoihin. Tähti kuvaili LaBeoufia kuvausten jälkeen ”pahaksi, pahaksi pojaksi.”

LaBeoufin aggressiivisuus ja juopottelu sai yhden näyttelijän myös haluamaan pois projektista – Mia Wasikowska sai tarpeekseen, mutta jäi kuitenkin lopulta kuvauksiin. LaBeouf oli raportoidusti ainakin kirjoittanut veitsellä jotain tähden hotellihuoneen oveen.

Elokuva nähdään Foxilta ensi yönä 26.9.2018 kello 01:30.

 

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia